Ilves murskasi KTP:n – vieraskiertue käyntiin 0–5-voitolla

Mikko Alahäivälä

LA 19.4. 17:00KTP - Ilves, Kotka
Arto Tolsa Areena

0 - 5
(0-1)

Ilves aloitti kolmen ottelun vieraskiertueensa vakuuttavalla 0–5-voitolla KTP:stä. Maaliverkkoja heiluttivat kahdesti osunut Roope Riski, Marius Söderbäck, Lauri Ala-Myllymäki ja Teemu Hytönen.

Ilves lähti otteluun hyvällä itseluottamuksella, kun sarjakauden kaksi ensimmäistä kotiottelua olivat tuoneet voitot HJK:sta ja FF Jarosta lukemin 3–2 ja 2–1.

Viidennellä minuutilla Maksim Stjopin tavoitteli KTP:n puolustuslinjan taakse liikkunutta Oiva Jukkolaa, mutta kotijoukkue pääsi katkaisemaan aavistuksen verran eteen menneen syötön. Pari minuuttia myöhemmin KTP:n Atomu Tanaka teki räikeän taktisen rikkeen kaatamalla keskikentällä ohi kiitämässä olleen Anton Popovitchin, mutta selvisi tilanteesta ilman varoitusta.

KTP:n ensimmäinen tilanne avautui yhdeksännellä minuutilla, kun Enoch Banza pääsi yrittämään irtopallosta maalin edestä, mutta tilanne vihellettiin paitsioksi ja laukauskin suuntautui ohi. Kotkalaisten maalivahti Jiri Kosken hyvä venytys piti lukemat nollilla, kun Ilveksen Joona Veteli oli lähellä avata maalihanat komealla tavalla vartin pelin kohdalla. Vetelin vasemman jalan laukaus lähti suoraan ilmasta 20 metristä, mutta Koski ehti oikeaan yläkulmaan matkalla olleen vedon tielle.

Ilves joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa heti perään 16. minuutilla, kun Marius Söderbäck tuli kentälle loukkaantuneen Kalle Walliuksen tilalle. Seuranneessa kulmapotkussa KTP:n puolustaja Matias Paavola siivosi Matias Rale puskun maaliviivalta ja Ilves-puolustajan toinen pusku irtopalloon nousi hieman yli maalin.

Puolustuspäädyssä Oiva Jukkola teki hyvän katkon, kun Luca Weckstöm leikkasi vasemmalta laidalta keskelle vetopaikkaa hakien. KTP:n Aleksi Tarvonen teki myös vahvan nousun oikealta laidalta ja eteni rangaistusalueelle asti, mutta Ilves-kapteeni Otso Virtanen torjui etukulmaan suuntautuneen laukauksen varmasti.

Lopulta ottelun avausmaalin iski Ilves 27. minuutilla. Pari minuuttia aiemmin keskialueella puolustaja Joona Toiviolta iskun alaselkänsä tai pakaran tienoille saanut Roope Riski maksoi kalavelat puskemalla Oiva Jukkolan keskityksen sisään Toivion edestä ja viemällä keltapaidat 0–1-johtoon.

Seuraava Ilveksen yritys tuli Joona Veteliltä, jonka laukaus 20 metristä nousi metrin yli maalin. Ottelun ensimmäisen varoituksen otti 39. minuutilla pallon perässä juoksemiseen kyllästynyt KTP:n Petteri Forsell, joka kävi kopauttamassa Anton Popovitchia jaloille selvästi tilanteesta myöhässä.

Hetkeä myöhemmin Roope Riski oli lähellä tuplata keltavihreiden johdon, kun hyökkääjä teki pienestä tilasta itselleen vetopaikan ja pallo kiersi vain aavistuksen ohi takakulmasta. 41. minuutilla KTP:n Enoch Banza sai puolestaan tilaa rangaistusalueen rajalla, josta lähtenyt laukaus painui vasemmalta ohi.

Avauspuoliajan viimeiseksi tilastomerkinnäksi kirjattiin Lauri Ala-Myllymäen saama varoitus lisäajalla, vaikka hidastusten perusteella näytti, ettei tilanteessa ollut kontaktia. Peli oli Ilveksellä hyvin hallussa ja johtolukemat ansaitut.

Kuva: KTP / Mikko Mäkelä

Keltavihreää vyörytystä

Kotijoukkue teki toiselle jaksolle kaksi vaihtoa, kun Atomu Tanaka ja Enoch Banza tekivät tilaa Franck Ellélle ja Marius Larsenille. KTP oli lähellä tasoittaa 49. minuutilla, kun Aleksi Tarvonen pelattiin puolittain läpi, mutta tämän ratkaisuyritys suuntautui hieman vasemmalta ohi. Ilvekseltä Anton Popovitch esitteli hyvää laukaustaan 54. minuutilla pakottaen Jiri Kosken hyvään torjuntaan vasemmasta alakulmasta.

Keltavihreiden johtolukemat kasvoivat 0–2:een 55. minuutilla hieman onnekkaallakin tavalla. Laadukas syöttöpeli vei pallon rangaistusalueen sisälle Marius Söderbäckille, joka haki vielä syöttöä keskelle. Pallo kimposi KTP-kapteeni Joona Toivion kautta takaisin Söderbäckille, joka niittasi pelivälineen etukulmaan.

KTP:llä oli tilaisuus kuitata maali nopeasti, kun Luca Weckström pääsi puskemaan vapaasti maalin edestä, mutta Ilves selvisi tilanteesta ilman takaiskua ja muutti hetkeä myöhemmin lukemat jo 0–3:een. Marius Söderbäckin hieno ulkosyrjäsyöttö vapautti läpiajoon Lauri Ala-Myllymäen, joka odotti vielä tilanteeseen mukaan Roope Riskin. Ala-Myllymäen oikea-aikainen syöttö tarjosi Riskille tyhjän maalin, ja hyökkääjä iski ottelun toisen maalinsa 57. minuutilla.

Ilveksen vyörytys jatkui, ja lisää oli tulossa jo 64. minuutilla. Maalivahti Jiri Koski torjui ensin rangaistusalueen rajalta lähteneen Maksim Stjopinin vedon, mutta Lauri Ala-Myllymäki reagoi irtopalloon parhaiten ja iski KTP-puolustajan edestä lukemat jo 0–4:ään. Tilannetta edelsi Roope Riskin näppärä syöttö, joka avasi vetopaikan Stjopinille.

Molemmat joukkueet tekivät maalin jälkeen kaksi vaihtoa. KTP:ltä Mikko Sumusalo ja Luca Weckström tekivät tilaa Constantine Edlundille ja Joni Mäkelälle. Ilvekseltä Otto Tiitinen ja Teemu Hytönen tulivat kentälle Lauri Ala-Myllymäen ja Roope Riskin tilalle. Kotijoukkue sai seuraavaksi parikin mahdollisuutta kavennukseen, mutta Otso Virtanen ja Ilves-puolustus selvittivät tilanteet.

Ilves löi lisää löylyä 72. minuutilla, kun Maksim Stjopinin upea yhden kosketuksen syöttö keskiviivalta KTP:n puolustuksen selustaan vapautti Teemu Hytösen läpiajoon. Ilves-hyökkääjän kliininen ratkaisu lähetti pallon takakulmaan ja vei Ilveksen 0–5-johtoon.

76. minuutilla oli seuraavien vaihtojen aika, kun Ilveksen Tatu Miettunen ja Joona Veteli tekivät tilaa Ville Kummulle ja Jardell Kangalle. 17-vuotias Ilves-kasvatti Ville Kumpu teki samalla ensiesiintymisensä Veikkausliigassa. KTP toi Assane Seckin kentälle Aleksi Tarvosen tilalle. Ilveksen ensimmäisen varoituksen vastaanotti Maksim Stjopin 78. minuutilla.

83. minuutilla Teemu Hytönen ampui terävän laukauksen 18 metristä, mutta pallo suuntautui ohi etukulmasta. Kolmisen minuuttia myöhemmin Marius Söderbäck vuorostaan laukoi Jardell Kangan esityöstä yli etukulmasta. Toisessa päädyssä Armaan Wilson pääsi puskemaan Petteri Forsellin keskityksestä ilman tulosta. Ilveksen toisen varoituksen sai Marius Söderbäck 88. minuutilla.

Lukemiin ei tullut enää muutosta, joten Ilves pääsi juhlimaan komeaa 0–5-voittoa. Vaikka KTP:lläkin oli omat hetkensä ja tekopaikkansa, hallitsi Ilves pääosin ottelua alusta loppuun ja karkasi toisella puoliajalla lopulta suurinumeroiseen voittoon. Ottelun laukaukset kirjattiin Ilveksen eduksi 7–23 ja laukaukset maalia kohti 2–9.

Kolmas peräkkäinen voitto ja täydet yhdeksän pistettä antavat hyvät asetelmat Ilveksen ensi viikolla Maarianhaminassa jatkuvalle vieraskiertueelle.

Kuva: KTP / Mikko Mäkelä

Päävalmentaja Joonas Rantasen kommentit:

– Pelin kuva oli sellainen kuin odotimmekin. Ei ollut sellaista odotusta, että olisimme koko ajan pallossa ja pallo pelkästään KTP:n kenttäpuoliskolla. Siinä oli avoimet hetkensä niin kuin odotimmekin. Toisen puoliajan alussa oli viisiminuuttinen, johon en ole tyytyväinen, mutta muuten olen. Jaro-pelin jälkeen halusimme korostaa, että puolustuslinjaamme täytyy yksinkertaisesti vaan pitää korkeammalla silläkin uhalla, että sinne selustaan päästään. Mielestäni hoidimme sen ok, vaikka sinne ne muutamat pallot ja tilanteet tai tilanteenpuolikkaat tulivatkin. Ja totta kai (teimme) hienot maalit, se täytyy sanoa.

– Roope (Riski) on treenannut hyvin, ja sitä kautta oli luottavainen olo laittaa hänet tänään avaukseen. Kilpailu on kovaa, ei pelkästään tuolla pelipaikalla vaan muutenkin, ja on tärkeää, että saamme tähän alkukauteen käytettyä niin paljon pelaajia kentällä kuin mahdollista. Uskon, että se kantaa meitä hyvin koko kauden ajan.

– Iso kiitos vieraspeliin matkanneille kannattajillemme.

KTP–Ilves 0–5 (0–1)
0–1 Roope Riski 27’
0–2 Marius Söderbäck 55’
0–3 Roope Riski 57’
0–4 Lauri Ala-Myllymäki 64’
0–5 Teemu Hytönen 72’

Yleisömäärä: 2715
Tilastot: Veikkausliiga.com

Ilveksen kokoonpano

1 Otso Virtanen (mv) (C), 3 Matias Rale, 5 Sauli Väisänen, 16 Tatu Miettunen (24 Ville Kumpu, 76’), 19 Oiva Jukkola, 14 Anton Popovitch, 7 Joona Veteli (30 Jardell Kanga, 76’), 13 Kalle Wallius (17 Marius Söderbäck, 16’), 8 Maksim Stjopin, 15 Lauri Ala-Myllymäki (20 Otto Tiitinen, 65’), 10 Roope Riski (9 Teemu Hytönen, 65’)

Käyttämättömät vaihtopelaajat: 27 Adeleke Akinyemi, 42 Felipe Aspegren, 12 Faris Krkalić (mv)

Seuraavat ottelut

Ilveksen vieraskiertue jatkuu IFK Mariehamnia vastaan sunnuntaina 27.4. Perjantaina 2.5. vastassa on VPS. Seuraava kotiottelu on Pirkanmaan derby FC Hakaa vastaan perjantaina 9.5. Varmista paikkasi Tammelan Stadionille ja osta liput Lippupisteen verkkokaupasta!

LISÄÄ UUTISIA