Valmistautumisjakso on tupsukorvilla ollut varmasti riittävän pitkä, sillä edellisestä sarjapelistä on vierähtänyt peräti seitsemän kuukautta. Vaikka joukkue onkin pelannut useita harjoitusotteluita, niin sarjapelit ovat kuitenkin se mitä pelaajat ovat kaivanneet.
Esimakua avauspelistä saatiin jo keskiviikkona, kun joukkueet kohtasivat Suomen Cupin kolmannella kierroksella Porissa. MuSa aloitti kotonaan terävästi ja karkasi jo 2–0 johtoon, mutta vahvasti peliä hallinnut Ilves oli lopulta parempi maalein 3–5. Maalintekijöinä olivat Miko Koivuniemi kahdesti sekä kertaalleen osuneet Elias Tamminen ja Rasmus Väisänen. Yksi maaleista oli porilaisten oma maali. Harjoitusotteluissa joukkueen tehokkaimmat maalintekijät olivat Juho Toivonen (6), Väisänen (5) sekä Oskari Paavola (5).
Joukkueessa ei ole hirveästi tapahtunut muutoksia viime kaudesta. Muutama vanhempi pelaaja on siirtynyt muualle ja P17-joukkueesta on noussut uusia pelaajia tilalle. Ainoastaan RoPS:sta siirtynyt latvialaistaustainen Nils Veinbergs on tullut organisaation ulkopuolelta.
Valmennuksessa puolestaan on muutosta nähty enemmänkin, kun viime kaudella hyvää työtä tehneet espanjalaiset Guillem Santesmases ja Enric Vila Ortega siirtyivät alkuvuodesta muualle. Loistavaa työtä P17-joukkueen parissa tehnyt Iikka Miettinen nousi päävalmentajaksi ja hänelle aisapariksi saapui TPS:stä Henri Jussila.
Päävalmentaja Miettinen on erittäin tyytyväinen sarjakauden alkamisesta.
”Hyvillä mielin lähdetään kauteen, vihdoinkin päästään kilpailullisten pelien pariin. On ihan eri asia pelata pisteistä ja panoksista. Näissä otteluissa on kuitenkin erilaista painetta ja silloin näkee pelaajista hiukan eri asioita”.
Avausvastustaja herättää Miettisessä kunnioitusta.
”Kohtasimme MuSa:n viikolla ja he olivat juuri sellainen joukkue jota odotinkin. Käyttävät omia vahvuuksiaan hyvin ja pyrkivät minimoimaan vastustajan vahvuudet. Vaikka ovatkin nousijajoukkue, niin uskon heidän haastavan hyvin kaikki joukkueet sarjassa. En osaa sanoa onko se hyvä vai huono asia, että kohtasimme juuri toisemme. Nyt joka tapauksessa tiedämme toisemme paremmin ja ottelusta tulee varmasti mielenkiintoinen. Tiesimme kyllä keskiviikkonakin mikä on MuSa:n vahvuus, mutta emme olleet ottelun alussa aivan tarpeeksi hereillä ja he pääsivät tekemään paikoista maalit. Maanantaina on oltava keskittyneempi eikä saa päästää heitä vastahyökkäyksiin”.
Keskiviikkona Ilveksen pallonhallintaprosentti oli todella suuri, onko se joukkueen taktiikkana myös sarja-avauksessa?
”Tuo prosentti oli peräti 73 %, mutta ei se meille mikään itseisarvo ollut eikä tule olemaan. Kyllä me haluamme edetä pallon kanssa ja päästä viimeistelypaikoille, mutta MuSa:n pelitapa keskiviikkona johti tuohon. Varmaan nyt pelaavat samalla tavoin, uskoisin pallonhallinnan olevan jälleen meillä. Ilves/2 on maanantain pelissä nälkäinen, innokas ja aggressiivinen. Tervetuloa kannustamaan meidät voittoon”.
Kahdesti maalin MuSa:n verkkoon keskiviikkona laukonut Miko Koivuniemi lupaa joukkueeltaan parempaa pelaamista maanantaina.
”Katselin peliä penkiltä aika pitkään (78. minuutille) ja kyllähän peli oli meidän hallussa. Vastustajalla oli muutama vaarallinen vastahyökkäys, muutoin pallo oli meillä. Kun Iikka ilmoitti tulevasta vaihdosta, niin kyllä mielessä oli maalinteko. Kahta maalia en tosin osannut odottaa tekeväni. Oli hienoa päästä laukomaan johtomaali pilkulta. Olen junnuissa useinkin ratkonut pelejä pilkulta, joten mikään uusi juttu se ei minulle ollut. Maanantaina varmaan pitkälti samanlainen kuvio, me pidetään palloa ja MuSa hakee vastahyökkäyksiä. Kiva olisi päästä jatkamaan maalintekoa, toivottavasti olen jo avauksessa mukana”.
Sarjanousija MuSa:n pelaajista mielenkiintoisin on nigerialainen Ejiro Elijah Simon, jolla alkaa Suomessa ja Porissa jo kolmas kausi. 21-vuotias nuori laitahyökkääjä iski porilaisten avausmaalin keskiviikkona ja pelasi muutoinkin erittäin terävästi. Viime kaudella hän teki Kolmosessa 18 maalia yhtä monessa ottelussa.
Ennen keskiviikkoista cup-ottelua olivat Ilves/2 ja MuSa kohdanneet viimeksi toisensa Kakkosessa kaudella 2022, jolloin molemmat ottelut päättyivät 1–1-tasapeleihin. Kaikki noiden pelien maalintekijät pelaavat jo muualla, niin Ilves/2:n Noel Hasa (Ilves/FC Lahti) ja Rasmus Lehtonen (TamU) kuin MuSa:n Jussi-Pekka Rämä (MyPa) ja Jordan Faria (Valour FC, Kanada).