Kuva: FF Jaro / Andrea Lindvall
FF Jaro iski ensimmäisellä puoliajalla kahdesti ja onnistui lopulta pitämään Ilveksen maalin päässä. Keltavihreiden 2–1-kavennuksesta vastasi Yiandro Raap.
Ilves aloitti pelin varsin hyvin ja vei maltillisella syöttöpelillään painopistettä kohti FF Jaron päätyä, muttei saanut avattua hyvää tekopaikkaa. Kahdeksannella minuutilla kotijoukkueen Oliver Kass Kawo lähetti 25 metristä painavan laukauksen kohti taka-alakulmaa, minkä Faris Krkalic torjui.
Pietarsaarelaisten hyvä jakso tuotti tekopaikan 17. minuutilla, kun Herman Sjögrellin puolenvaihdon jälkeinen syöttö vasemmalta maalinedustalle tavoitti Rudi Vikströmin, jonka ykkösellä lähteneeseen yritykseen Ilves-maalivahti Krkalic teki hyvän torjunnan. 24. minuutilla Ilves toimitti pallon maaliin, kun Roope Riski jatkoi Anton Popovitchin 20 metristä lähettämästä laukauksesta tulleen irtopallon sisään, mutta hyökkääjä oli tilanteessa paitsiossa.
Ilveksen pallonhallinnasta huolimatta avausmaalin iski Jaro, kun Herman Sjögrell sai Fabian Østigård Nessiltä hyvän syötön vasemmalta laidalta rangaistusalueen rajan tuntumaan jääneeseen tyhjään tilaan ja ampui suoraan syötöstä oikeaan alakulmaan. Ruotsalaispelaajan kauden kuudes liigamaali vei kotijoukkueen 1–0-johtoon 27. minuutilla.
Pietarsaarelaisten johto oli tuplautua jo 30. minuutilla, kun Rudi Vikströmille pelattiin vasemmalta puolelta avopaikka maalin eteen, mutta Faris Krkalic teki loistotorjunnan. Parisen minuuttia edellisestä Ilveksen Roope Riski lähetti rangaistusalueen sisältä nopean kääntölaukauksen, joka painui ohi etukulmasta.
Ilveksen takamatka kasvoi kahteen maaliin 38. minuutilla. Tällä kertaa oikealta laidalta edenneessä hyökkäyksessä Herman Sjögrell antoi syötön puolustuslinjan taakse, jonne liikkunut Rudi Vikström ehti juuri ja juuri palloon ennen maalivahti Krkalicia ja jatkoi pallon takakulmaan muuttaen lukemat 2–0:aan.
Punapaitojen hyökkäys 43. minuutilla rakensi seuraavan tekopaikan, mutta keskeltä laukomaan päässeen Kaius Hardénille veto painui reilusti ohi vasemmalta. Useaan otteeseen vaarallisuuttaan väläytelleen Herman Sjögrellin veto pari minuuttia myöhemmin oli matkalla takakulmaan, mutta Faris Krkalic sai näppinsä väliin. Perään Jaron kulmapotkussa irtopallo tuli tekopaikkaan Rudi Vikströmille, jonka tykitys nousi Ilves-pelaajasta yli.
Yhden minuutin lisäajan lopussa Ilveskin rakensi vielä hyvän kavennuspaikan. Anton Popovitch jatkoi Kalle Walliuksen syötön taustalta päätyyn nousevalle Matias Ralelle, jonka syöttö löysi liikettään maalin eteen jatkaneen Walliuksen. Tämän jatko lähti suoraan syötöstä, mutta maalivahti Senne Vits onnistui torjumaan ja paluupalloon päässeen Oliver Petterssonin yritys pysähtyi puolustaja Michael Ogunbaron blokkiin.
Ilveksen kelvollisen alun jälkeen peli kääntyi Jarolle, joka loi enemmän maalipaikkoja ja pääsi tauolle 2–0-johdossa.

Kiri jää vajaaksi
Toisen puoliajan alussa Kalle Wallius työllisti maalivahti Senne Vitsia, joka torjui vasempaan alakulmaan matkalla olleen vedon. Toisessa päädyssä Faris Krkalic joutui myös torjuntatöihin, kun Jaron Ville Vuorinen eteni vasemmalta rangaistusalueen sisälle ja ampui kohti etukulmaa.
Jaron yksinkertaisen tyylikäs syöttöpeli tuotti avoimen tekopaikan 54. minuutilla. Fabian Østigård Ness antoi vasemmalta syötön keskelle Herman Sjögrellille, joka jatkoi ykkösellä linjan taakse leikanneelle Kaius Hardénille. Tämä yritys Faris Krkalicin jalkojen välistä pysähtyi maalivahdin torjuntaan.
Ilves teki ensimmäisen vaihtonsa 55. minuutilla, jolloin Teemu Hytönen tuli kentälle Roope Riskin tilalle. Jarolta Ville Vuorinen teki tilaa Aron Bjonbäckille viisi minuuttia myöhemmin.
64. minuutilla tupsukorvien vapaapotkussa Jardell Kanga antoi ovelan noston Jaron muurin yli kuudentoista alueen sisälle Teemu Hytöselle, jonka jatko suoraan ilmasta epäonnistui. Hetkeä myöhemmin Senne Vits torjui rangaistusalueen sisältä laukoneen Joona Vetelin yrityksen.
Ilves sai jälleen painettua peliä kotijoukkueen päätyyn, vaikkei Jarolla toisaalta ollut tarvetta yltiöpäiseen hyökkäämiseen. Seuraavaksi Jesse Kilon antamasta kulmapotkusta puskemaan päässeen Teemu Hytösen pusku ei myöskään löytänyt tietään tolppien väliin.
Tamperelaisten toinen vaihto tuli 73. minuutilla Kalle Walliuksen tehdessä tilaa Yiandro Raapille. Raap antoi pari minuuttia myöhemmin vasemmalta laidalta hyvän keskityksen kahdeksaan metriin Teemu Hytöselle, jonka pusku kajahti ylärimaan. Jatkotilanteessa Oliver Pettersson jatkoi pallon päällään keskelle Jardell Kangalle, jonka takakulmaan suuntautuneen puskun Senne Vits torjui.
FF Jaron ensimmäiset vaihdot nähtiin 79. minuutilla Felix Kassin ja Joas Vikströmin ottaessa Aron Bjonbäckin ja Kaius Hardénin paikat. Pian vaihtojen jälkeen Teemu Hytösen tykitys rangaistusalueen sisältä suuntautui päin maalivahti Vitsiä.
Ottelun ensimmäinen varoitus nousi 79. minuutilla Yiandro Raapille. Pelin painopiste oli täysin Jaron puolustuspäädyssä, mutta Ilveksen maalitili näytti edelleen nollaa. Jardell Kangankaan laukaus rangaistusalueen sisältä ei tuottanut tulosta.
Tupsukorvien tuplavaihdossa 85. minuutilla Jesse Kilo ja Tatu Miettunen tekivät tilaa Stanislav Baranoville ja pitkän tauon jälkeen tositoimiin palanneelle Sauli Väisäselle. Väisänen pääsi heti puskemaan Joona Vetelin lähettämästä kulmapotkusta, mutta pallo nousi maalin yli.
Ilveksen yritys tuotti vihdoin tulosta 87. minuutilla. Jardell Kanga eteni pallon kanssa rangaistusalueen rajalle ja antoi syötön Stanislav Baranoville, joka käänsi syötön takaviistoon Yiandro Raapille. Tämän yhdellä kosketuksella lähtenyt sijoitus painui vasempaan alakulmaan ja kavensi tilanteeksi 2–1.
Pian kavennusmaalin jälkeen Ville Kummun rike tuotti puolustajalle varoituksen. Jarokin rakensi pitkästä aikaa paikan, mutta Kumpu ehti väliin Joas Vikströmin takakulmaa tavoitelleeseen laukaukseen. Herman Sjögrell otti pietarsaarelaisten ensimmäisen varoituksen 90. minuutilla.
Viiden minuutin lisäajan alussa Ville Kummun pusku Matias Ralen keskityksestä nousi metrin verran yli. 94. minuutilla Joona Vetelin laukaus reilusta 20 metristä jäi Senne Vitsin näppeihin. Tästä minuutti eteenpäin ja pallo oli ylärimassa, kun Veteli nousee puskemaan Kummun keskitykseen.
Adam Vidjeskogin rike Yiandro Raapiin tuotti varoituksen, jonka jälkeen Ilveksellä oli aikaa vielä yhteen tilanteeseen. Pallo pelattiin vasempaan laitaan Joona Vetelille, jonka toimituksen maalille Senne Vits nyrkkeili ulos rangaistusalueelta.
Tätä seurasi päätösvihellys, joten Ilveksen kiri ei tuottanut yhtä kavennusmaalia enempää.
FF Jaro–Ilves 2–1 (2–0)
1–0 Herman Sjögrell 27′
2–0 Rudi Vikström 38′
2–1 Yiandro Raapi 87′
Yleisömäärä: 2 169
Tilastot: Veikkausliiga.com
Päävalmentaja Joni Lehtosen kommentit
Haastattelut | Kuuntele Ilves+
Ilveksen kokoonpano
Kokoonpano tänään! 💥
⚽️ FF Jaro–Ilves la 4.7. klo 17.00, Project Liv Arena
📺 Katso: https://t.co/GZk83Uru6l
🎙️ Kuuntele: https://t.co/irknuMTQQ7🛒 Kokoonpanot tarjoaa K-Supermarket Tammelan Stadion#Ilves #Veikkausliiga pic.twitter.com/5SDRTAPUuO
— Ilves Football (@ilvesfootball) July 4, 2026
Vaihdot:
55′ | 10 Roope Riski -> 9 Teemu Hytönen
73′ | 13 Kalle Wallius -> 6 Yiandro Raap
85′ | 16 Tatu Miettunen -> 5 Sauli Väisänen
85′ | 28 Jesse Kilo -> 17 Stanislav Baranov
Käyttämättömät vaihtopelaajat:
1 Otso Virtanen (mv), 22 Oskari Multala
Seuraavat ottelut
Ilveksen katseet suuntautuvat seuraavaksi Konferenssiliigan puolelle. Ensimmäisellä karsintakierroksella vastaan asettuva luxemburgilainen FC Differdange 03 isännöi ensimmäistä osaottelua keskiviikkona 8.7. Toinen ja ratkaiseva osaottelu pelataan Tammelan Stadionilla torstaina 16.7.
Osta liput kotiotteluun: lippu.fi/ilvesfootball













