
Mestaruustaisto jatkuu Helsingissä HJK:n ja Ilveksen kohtaamisella
Veikkausliigan mestaruustaisto jatkuu tänään kiivaana Helsingissä, kun Ilves kohtaa HJK:n. Kummallakin joukkueella on mahdollisuus nousta sarjan kärkipaikalle ainakin hetkellisesti ennen sunnuntain KuPS–FC Haka-ottelua.
Illan huippuottelua isännöivän HJK:n tilillä on kahdesta Mestaruussarjan ottelustaan kaksi pistettä. Kotiottelu SJK:ta vastaan päättyi lukemiin 2–2, ja vierasottelussa VPS:n kanssa pisteet tasattiin lopputuloksen oltua 1–1.
SJK-pelissä HJK joutui tappioasemaan ensimmäisen jakson lopussa, mutta Lucas Lingman tasoitti jo sen lisäajalla. Toisella puoliajalla Kevor Palumets vei Klubin johtoon, mutta tällä kertaa oli seinäjokelaisten vuoro iskeä tasoitus ottelun lisäajalla. VPS:ää vastaan HJK johti avausjakson jälkeen Lee Erwinin osumalla, joka ei kuitenkaan riittänyt voittoon, kun vaasalaiset tasoittivat parikymmentä minuuttia ennen ottelun päätösvihellystä.
Kahden pisteen päässä sarjajohtaja KuPSista olevien Ilveksen ja HJK:n saldo on identtinen 24 Veikkausliiga-ottelun jälkeen: kolmetoista voittoa, kuusi tasapeliä, viisi tappiota ja 45 sarjapistettä. Toiseksi noussut Ilves on helsinkiläisten edellä kaksi maalia paremman maalieron turvin. KuPSin maaliero puolestaan on neljä osumaa huonompi kuin Ilveksen. Mikäli illan HJK—Ílves-ottelu päättyy jommankumman voittoon, nousee kyseinen joukkue sarjakärkeen ainakin hetkellisesti ennen huomista KuPS–FC Haka-ottelua.
HJK:n kotiotteluiden yleisökeskiarvo on Veikkausliiga-otteluiden osalta 6194, joka on sarjan paras lukema. Helsinkiläiset ovat hävinneet kotikentällään vain kerran, toukokuussa VPS:lle. Muista Veikkausliigan kotiotteluista Klubille on kertynyt kahdeksan voittoa ja kolme tasapeliä. HJK on tehnyt sarjassa kolmanneksi eniten maaleja ja päästänyt vähiten yhdessä KuPSin kanssa. Ilves on tehnyt eniten maaleja ja päästänyt kolmanneksi vähiten.
Klubin maalipörssin kärjessä on kuudesti osunut Luke Plange, jonka tilillä on myös kolme maalisyöttöä. Elokuussa Skotlannin pääsarjaan Aberdeeniin siirtynyt Topi Keskinen ehti tehdä tällä kaudella Veikkausliigassa tehot 6+2. Lucas Lingmanin saldona on tehot 4+6. Heinäkuun alussa helsinkiläisten riveihin liittynyt hyökkääjä Lee Erwin on tehnyt kahdeksassa pelaamassaan Veikkausliiga-ottelussa viisi maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä
HJK:n kokoonpanosta puuttuvat tänään pelikiellossa olevat Georgios Kanellopoulos ja Noah Pallas, joiden korttitilit täyttyivät viime ottelussa. Sivussa ollut Santeri Hostikka puolestaan palasi tällä viikolla HJK:n harjoituksiin.
Paljon liikennettä kesän siirtoikkunassa
Helsinkiläiset olivat vahvistaneet rivejään jo heinäkuussa siirtoikkunan alussa ennen edellistä kohtaamista Ilveksen kanssa, mutta siirtokaruselli jatkui pyörimistään vielä usealla kierroksella.
Puolustuksesta Oliver Pettersonin ja Carlos Moros Gracian sopimukset purettiin, maalivahti Elmo Henriksson lähti lainalle Espanjan kakkostasolle Sporting Gijoniin, keskikenttäpelaaja Johannes Yli-Kokko siirtyi FC Interiin ja David Ezeh lainalle Puolaan Raków Częstochowaan. Aaro Toivonen ja Stanislav Baranov suuntasivat loppukauden mittaisilla lainasopimuksilla Viron pääsarjaseura Tallinna Kaleviin ja Anthony Olusanya FC Hakaan. Samuel Anini Jr siirtyi pysyvällä siirrolla EIF:ään. Merkittävimmät lähtijät siirtoikkunassa olivat Skotlannin pääsarjaan Aberdeeniin suunnannut Topi Keskinen ja Hollannin kakkostasolle ADO Den Haagiin siirtynyt puolustaja Diogo Tomas.
Pelaajia saapui siirtoikkunan aikana yhä myös HJK:n suuntaan. Maalivahtiosastolle tuli hollantilainen Thijmen Nijhuis, 26, ja puolustukseen kreikkalainen Georgios Antzoulas, 24. Hyökkäysosastolle liittyivät Azerbaidzhanin maajoukkuepelaaja Ozan Kökcü, 26, joka teki viime kaudella Hollannin kakkostasolla FC Eindhovenille kaksitoista maalia, ja VPS:stä siirtynyt Roni Hudd, 19.
Ilves niskan päällä runkosarjakohtaamisissa
Ilveksen kaksi ensimmäistä kotiottelua Mestaruussarjassa tuottivat täydet kuusi sarjapistettä, kun ensin FC Haka kaatui Tammelan Stadionilla lukemin 3–2 ja tämän viikon tiistaina sarjakärki KuPS maalein 1–0. Oiva Jukkolan laukoman maalin myötä tullut voitto nosti keltavihreät vain kahden pisteen päähän kuopiolaisista ja vahvasti mukaan mestaruustaistoon.
Maalivahti Otso Virtanen pelasi sarjakauden yhdeksännen nollapelinsä. Ilves-kapteenin saldon lisäksi myös Ville Seppä on pitänyt maalin puhtaana kahdessa ottelussa, ja keltavihreiden yksitoista nollapeliä onkin sarjan paras lukema. Toisena kyseisessä tilastossa oleva HJK on pitänyt maalinsa puhtaana yhdeksän kertaa ja kolmantena oleva FC Haka kuudesti.
Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Helsingissä 25.5. HJK ja Ilves päätyivät 1–1-tasapeliin. Pitkään niskan päällä ollut Ilves meni johtoon Santeri Haaralan rangaistuspotkumaalilla, mutta isännät tasoittivat toisella puoliajalla Luke Plangen osumalla. 6.7. Tammelan Stadionilla nähty kamppailu puolestaan oli keltavihreiden heiniä. Ilveksen 3–0-voitossa maaleista vastasivat Joona Veteli, Santeri Haarala ja Roope Riski.
Tänään Ilves saa tärkeän pelaajan takaisin kokoonpanoonsa, kun kaksi edellistä Veikkausliiga-ottelua pelikiellossa ollut keskikenttäpelaaja Doni Arifi on jälleen käytettävissä.
Ilves saa Helsinkiin tuekseen myös runsaslukuisen kannattajajoukkonsa, joten ainekset upealle jalkapalloillalle ovat kasassa. Päävalmentaja Joonas Rantanen sanoo Ilveksen pääsevän illan kärkikamppailuun hyvistä lähtökohdista.
– Joukkueesta pystyy aistimaan hyvän itseluottamuksen ja tahtotilan. HJK-peli on meille mahtava mahdollisuus siinä missä KuPS-pelikin oli. Selvää on, että ottelun voittaminen edellyttää kokonaisvaltaista onnistumista. Syksyn pelit ovat jo osoittaneet, kuinka pienistä asioista kolmen pisteen ottaminen on kiinni. Terveystilanteemme on hyvä ja tiistaista palauduttu, joten pääsemme hyvästä tilanteesta otteluun.
HJK–Ilves
La 28.9. klo 19.30
Bolt Arena
Urheilukatu 5
00250 Helsinki
Otteluselostus: Ilves+
Ottelulähetys: Ruutu.fi / Yle Areena