Mikko Alahäivälä

Tukholmassa pelattu Djurgårdenin ja Ilveksen välinen harjoitusottelu päättyi keltavihreiden hienoon 0–2-voittoon. Ilveksen ensimmäisen maalin iski Marius Söderbäck toisen puoliajan alussa ja toisen Oiva Jukkola lisäajalla.

Ilves loi kamppailun ensimmäisen maalipaikan pallonhallintajaksonsa päätteeksi seitsemännellä minuutilla. Maksim Stjopinin laadukkaan puolenvaihdon jälkeen pallon vasemmalla laidalla saanut Vincent Ulundu vei suomalaispuolustaja Adam Ståhlin kahville yhdellä yhtä vastaan -tilanteessa ja pääsi laukomaan pienestä kulmasta, mutta maalivahti Malkolm Nilsson Säfqvist piti lukemat nollilla.

Djurgårdenin ensimmäinen puolittainen paikka tuli 12. minuutilla, kun Adam Ståhl tarjosi oikealta laidalta hyvän pallon keskelle, jossa Aapo Mäenpää ehti kuitenkin väliin viime hetkellä. Seuraavaksi Deniz Hümmet laukoi rangaistusalueen vasemmalta kulmalta kohti etualakulmaa, josta Otso Virtanen torjui vedon kulmapotkuksi.

Kotijoukkue loi ajoittain painetta kohti Ilveksen maalia, mutta keltavihreiden puolustus hoiti tilanteet Sauli Väisäsen johdolla ilman suurempia ongelmia ja rakensi peliä omilla vahvuuksillaan. 16-vuotias Ilves-kasvatti Otto Tiitinen jatkoi hyviä otteitaan keskikentällä ja jakoi palloa eteenpäin hyvällä varmuudella.

27. minuutilla Ilveksen Kalle Wallius katkaisi Djurgårdenin Rasmus Schüllerin syötön oman rangaistusalueen tuntumassa ja tarjosi vahvan nousunsa päätteeksi syötön Teemu Hytöselle, jonka oikeaan alakulmaan suuntautuneen laukauksen maalivahti Nilsson Säfqvist torjui. Toisessa päädyssä Otso Virtanen otti toistamiseen kiinni Deniz Hümmetin vedon.

Hümmetin kolmas tilaisuus tuli 33. minuutilla Ilveksen menetettyä pallon oman rangaistusalueen rajalla. Djurgården-hyökkääjä pääsi laukomaan kymmenestä metristä, mutta Virtanen venyi jälleen ja teki hyvän torjunnan vasemmasta alakulmasta. Ilves teki ensimmäisen vaihtonsa 35. minuutilla, kun Marius Söderbäck tuli kentälle hetkeä aiemmin huoltoa tarvinneen Lauri Ala-Myllymäen tilalle.

Ilves oli lähellä päästä tekopaikkaan 39. minuutilla Marius Söderbäckin tehtyä hyvän esityön Vincent Ulundulle, jonka ratkaiseva syöttö keskelle Teemu Hytöselle päästiin kuitenkin katkaisemaan. Varsin tasainen avauspuoliaika ei maaleja tarjonnut vaan tauolle mentiin tilanteessa 0–0.

Ilves iskee toisen jakson alussa ja lopussa

Ilves toi toiselle puoliajalle Oiva Jukkolan kentälle Vincent Ulundun tilalle, kun taas Djurgården vaihtoi kaikki yksitoista pelaajaansa.

Vierasjoukkue sai jaksolle hienon alun, kun Marius Söderbäck vei keltavihreät 0–1-johtoon 47. minuutilla. Oiva Jukkolan katkaistua kotijoukkueen syötön keskialueella vierasjoukkue lähti terävään hyökkäykseen, jossa Jukkola tarjosi pallon vasemmalle puolelleen leikanneelle Teemu Hytöselle. Tämä jatkoi takaisin keskelle Marius Söderbäckille, joka otti pallon haltuun ja lähetti sen toisella kosketuksellaan takakulmaan.

Tamperelaisten seuraavat vaihdot olivat vuorossa 57. minuutilla, jolloin Tatu Miettunen, Felipe Aspegren ja Roope Riski tulivat kentälle Aapo Mäenpään, Otto Tiitisen ja Teemu Hytösen tilalle. Djurgårdenin Kalipha Jawla sai varoituksen 60. minuutilla hyökkääjän osuttua peliä avanneen Otso Virtasen jaloille. Kolmisen minuuttia myöhemmin Ilveksen vastahyökkäyksessä Maksim Stjopin tarjosi pallon takaviistoon Marius Söderbäckille, jonka rangaistusalueen sisältä lähtenyt laukaus suuntautui kuitenkin keskelle kohti maalivahti Malkolm Nilsson Säfqvistia.

Kummassakin päädyssä nähtiin jokusia tilanteenpuolikkaita, mutta todelliset huippupaikat olivat kortilla. 74. minuutilla Ilveksellä oli hyvä tilaisuus iskeä ylivoimahyökkäyksestä, mutta Djurgården-puolustus pääsi katkaisemaan palloa kuljettaneen Maksim Stjopinin syötön. 76. minuutilla Kalle Wallius teki tilaa kentälle tulleelle Jaakko Moisiolle.

Djurgården sai hetkeä myöhemmin rangaistusalueen kulmalta vapaapotkun, jonka Sauli Väisänen siivosi varmasti maalin edestä. Ilveksen ensimmäisen varoituksen vastaanotti Roope Riski 84. minuutilla ja perään Oskari Multala tuli kentälle Maksim Stjopinin tilalle.

Pallonhallinta oli ottelun lopussa kotijoukkueella, mutta Ilves puolusti tärkeintä aluetta varsin hyvin, eikä Djurgården juuri onnistunut avaamaan keltavihreiden muotoa. Puolustaja Peter Therkildsen testasi Otso Virtasen virettä kaukolaukauksella, joka ei tuottanut vaikeuksia Ilves-maalivahdille.

Keltavihreiltä keltaista korttia katseli myös Oiva Jukkola 87. minuutilla. Varsinaisen peliajan täyttyessä Djurgårdenin Daniel Stensson rikkoi Marius Söderbäckiä päivänselvästi, mutta selvisi tilanteesta ilman varoitusta. Söderbäck puolestaan sai varoituksen seuraavasta tilanteesta.

Kotijoukkue loi lisäajan kolmannella minuutilla vielä hyvän vetopaikan kapteeni Magnus Erikssonille, jonka laukauksen Otso Virtanen torjui vasemmasta alakulmasta.

Ilves puolestaan iski ottelulle lopullisen sinetin vastahyökkäyksestä lisäajan neljännellä minuutilla. Oiva Jukkola teki katkon oman rangaistusalueen rajalla, nousi keskialueelle ja lähetti pystysyötön Roope Riskille. Tämä tarjosi pelivälineen takaisin juoksuaan jatkaneelle Jukkolalle, joka tuikkasi pallon takakulmaan ja viimeisteli loppulukemat 0–2.

Viimeisellä neljänneksellä hieman tunteitakin nostattanut ottelu päättyi Ilveksen hienoon voittoon viime kesältäkin tutusta Djurgårdenista, joka nähdään ensi kuussa Konferenssiliigan toisella pudotuspelikierroksella.

Päävalmentaja Joonas Rantasen kommentit:

– Olemme tietysti iloisia, että pystyimme pelin voittamaan. Ja on selvää, että teimme monta asiaa hyvin, kun tulos on tällainen. Ensimmäiseen jaksoon ei voida kuitenkaan olla pelkästään tyytyväisiä, sillä emme käynnistäneet painetta riittävän aggressiivisesti ja liikkeet eivät jatkuneet niin kuin ne meillä parhaimmillaan jatkuvat. Toisella jaksolla paransimme tätä ja olimme sen myötä myös hyökkäämisen osalta vaarallisempia. Ja sitten hoidimme johtoasemassa puolustamista hyvin.

– Kaiken kaikkiaan tosi arvokas kokemus meille ja erittäin hyvä, että pääsimme pelaamaan kansainvälisen pelin. Seuraavat pari viikkoa treenataan erittäin reippaasti, minkä jälkeen hengähdämme muutaman päivän.

Harjoitusottelu: Djurgårdens IF–Ilves 0–2 (0–0) 0–1 Marius Söderbäck 47’ 0–2 Oiva Jukkola 90+4’

Ottelulähetys: Max

Ilveksen kokoonpano

1 Otso Virtanen (mv) (C), 3 Matias Rale, 5 Sauli Väisänen, 22 Aapo Mäenpää (16 Tatu Miettunen, 57’), 13 Kalle Wallius (21 Jaakko Moisio, 76’), 20 Otto Tiitinen (42 Felipe Aspegren, 57’), 14 Anton Popovitch, 15 Lauri Ala-Myllymäki (17 Marius Söderbäck, 35’), 18 Vincent Ulundu (19 Oiva Jukkola, 46’), 8 Maksim Stjopin (31 Oskari Multala, 85’), 9 Teemu Hytönen (10 Roope Riski, 57’)

Käyttämättömät vaihtopelaajat: 24 Ville Kumpu, 32 Lucas Väyrynen (mv)

Seuraava ottelu

Ilves isännöi VPS:ää lauantaina 15.2. klo 14.45 alkavassa Liigacupin ottelussa. Liigacupin kotiottelut sisältyvät Ilveksen kauden 2025 kausikortteihin, ja otteluliput ovat myynnissä Lippupisteen verkkokaupassa.

LISÄÄ UUTISIA