
Ilves ja KuPS kohtaavat suurten panosten ottelussa – ”Sata lasissa voittamaan”
Tammelan Stadionin iltavalaistuksessa nähdään tiistaina kohtaaminen, josta ei panosta puutu, kun Ilves isännöi Mestaruussarjan toisessa kotiottelussaan KuPSia. Sarjan kärkikaksikkoa kiinni ajava Ilves on kuopiolaisista viiden pisteen päässä, joten keltavihreät lähtevät huipputärkeään kamppailuun vain voitto mielessään.
Ilves aloitti Mestaruussarjan toissa viikon lauantaina kotiottelulla FC Hakaa vastaan. Valkeakoskelaiset menivät toisen puoliajan alussa jo 0–2-johtoon, mutta Ilves kavensi nopeasti ja nousi lopulta maukkaaseen 3–2-voittoon. Tämän kauden Pirkanmaan herruuden varmistaneessa derbyvoitossa maalinteossa onnistuivat kaksi ensimmäistä osumaa iskenyt Adeleke Akinyemi ja 87. minuutilla voittomaalin laukonut Isaac Atanga.
Akinyemin alku Ilves-paidassa on ollut onnistunut. Nigerialaishyökkääjä on tehnyt kahdessa ottelussa pelaamansa 145 minuutin aikana jo kolme maalia. Haka-pelin ohella Akinyemi iski Ilveksen 1–1-tasoituksen debyytissään runkosarjan päättäneessä vierasottelussa IF Gnistania vastaan.
Ilveksen alkaneeseen viikkoon mahtuu kaksi kovaa kamppailua, sillä tiistain KuPS-kohtaamisen ohella ohjelmassa on lauantaina vierasottelu HJK:ta vastaan.
– Yksi peli ja yksi viikko kerrallaan mennään. Kaikki keskittyminen ja fokus on tässä tulevassa KuPS-pelissä, ja olemme varmasti valmiina. KuPS on pelannut tasaisen hyvin läpi kauden. Meidän keskinäiset kohtaamisemme ovat olleet hyvin tasaisia pelejä. Pienet marginaalit merkitsevät paljon ja niin nytkin, kommentoi Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen.
– Täytyy pystyä oikeissa hetkissä prässäämään ylhäältä, mutta sitten toisaalta puolustamaan hyvin matalammaltakin. Ja edelleen se meidän oma hyökkäämisemme ja identiteettimme; kun siellä teemme asiat mahdollisimman hyvin, alkaen pallon liikuttamisesta ja sinne hyökkäysten päättämiseen, niin sitten olemme vahvoilla.
KuPSilla alla Suomen Cupin voitto
Runkosarjan voittaneiden kuopiolaisten ensimmäisessä Mestaruussarjan ottelussa oli vastassa VPS, joka kaatui lukemin 3–1. Saku Savolainen iski KuPSille aikaisen johtomaalin, ja toisen puoliajan alussa Ousmane Diawara vei kotijoukkueen kahden maalin johtoon. VPS kavensi nopeasti, mutta 80. minuutilla syntynyt Lucas Rangelin osuma viimeisteli loppulukemat. Siirtoikkunan lopussa KuPSiin palannut Rangel edusti seuraa myös vuosina 2018–2021.
Lauantaina KuPS pääsi juhlimaan Suomen Cupin voittoa, kun joukkue kaatoi Tammelan Stadionilla pelatussa loppuottelussa FC Interin maalein 1–2. Turkulaiset menivät toisen jakson alussa johtoon, mutta Petteri Pennanen tasoitti 86. minuutilla. KuPS-kapteenin toinen osuma heti jatko-ottelun alussa jäi lopulta voittomaaliksi ja toi kuopiolaisille cup-mestaruuden.
Pennanen on ollut KuPSin tehokkain pelaaja myös Veikkausliigassa, kun 22 ottelussa on kertynyt tehot 5+3. Arttu Heinonen, Ousmane Diawara, Joslyn Luyeye-Lutumba ja Saku Savolainen ovat kukin tehneet neljä maalia. Heinäkuussa joukkueeseen lainasopimuksella saapunut Diawara on tehnyt maalinsa KuPSin kolmessa viime ottelussa. Kuopiolaisten tehot ovat jakautuneet varsin tasaisesti, sillä kolmen maalin miehiäkin löytyy neljä kappaletta. Joukkueen peliaikatilaston kärkipäässä ovat muun muassa puolustuspään vastuunkantajat Samuli Miettinen ja Ibrahim Cissé, maalivahti Johannes Kreidl sekä keskikentän 17-vuotias lupaus Matias Siltanen. Veikkausliigan elokuun joukkueeseen KuPSista valittiin puolustaja Taneli Hämäläinen sekä keskikenttäpelaajat Saku Savolainen ja Petteri Pennanen.
KuPSin piste-ero toisena olevaan HJK:hon on kaksi pistettä ja kolmantena olevaan Ilvekseen viisi pistettä. Tiistain Ilves–KuPS-ottelun jälkeen kaikki joukkueet ovat pelanneet Mestaruussarjassa kaksi ottelua. Tammelan Stadionilla nähtävä kohtaaminen tarjoaa siis vieraiden näkökulmasta joukkueelle mahdollisuuden karata Mestaruussarjassa jopa viiden pisteen etumatkalle ja kahdeksan pisteen päähän Ilveksestä.
Kolmas kerta toden sanoo?
Ilveksen ja KuPSin kauden aiemmat kohtaamiset Veikkausliigassa kääntyivät kuopiolaisten eduksi. 31.5. Tampereella pelatussa ottelussa Jonathan Muzinga vei vieraat johtoon alkuhetkillä, mutta Jorginho tasoitti reilut kymmenen minuuttia ennen taukovihellystä. Ilves joutui kuitenkin alivoimalle 63. minuutilla, kun portugalilaisen toinen varoitus tuotti ulosajon. Ottelun ratkaisu syntyi aivan ottelun viime hetkillä Saku Savolaisen tehtyä KuPSin 1–2-voittomaalin lisäajan neljännellä minuutilla. Ilveksen europelien aikaisen otteluruuhkan päätteeksi 18.8. Kuopiossa nähty vierasottelu puolestaan päättyi lukemiin 1–0. Voittomaali kirjattiin Petteri Pennaselle, joka onnistui maalinteossa 73. minuutilla.
Sarjakauden kolmannen kohtaamisen alla Ilveksen kokoonpanotilanne on jo parempi kuin Mestaruussarjan ensimmäisessä ottelussa. Doni Arifi on vielä tiistaina pelikiellossa, mutta Juhani Pikkarainen ja Abdoulaye Kanté ovat pelikieltonsa kärsineet ja siten käytettävissä KuPSia vastaan. Viime pelin sivussa ollut Lauri Ala-Myllymäki sekä pidempään loukkaantuneiden kirjoissa olleet Maksim Stjopin ja Felipe Aspegren ovat myös jo harjoitelleet joukkueen mukana.
Ilveksen edellisestä kotitappiosta Veikkausliigassa on jo aikaa, sillä se tuli edellä mainitussa toukokuun lopun ottelussa KuPSia vastaan. Juhani Pikkarainen nostaa Ilveksen hyvän kotivireen taustalta esiin myös Tammelan kotiyleisön tuen merkityksen.
– Olemmehan me olleet täällä tosi hyviä pelillisesti. Alusta sopii meille ja on tuttu. Täällä on ollut ihan mahtava tunnelma läpi kauden, paljon yleisöä ja kauhea kotituki, niin kyllähän siitä on aina hyötyä. Olemme saaneet luotua tästä meille hyvän tukikohdan. Ei täältä ole helppo tulla hakemaan pisteitä meitä vastaan, Pikkarainen sanoo.
Kauden viimeisen KuPS-kohtaamisen panokset ovat kaikilla hyvin tiedossa.
– Nyt on viimeinen sauma ottaa KuPSin päänahka. On tosi iso ottelu loppukautta ajatellen. Jos haluaa pronssia ja hopeaa parempaa ajatella, niin kyllä se on vähän niin kuin pakkovoitto-ottelu meille. Kyllä me lähdemme ihan sata lasissa voittamaan.
Lue myös: Otteluinfo
Ilves–KuPS
Tiistaina 24.9. klo 19.00
Tammelan Stadion
Tammelankatu 25
33500 Tampere
Liput: Lippu.fi
Ottelulähetys: Ruutu.fi
Otteluselostus: Ilves+