Ilves/2 matkaa perjantaina perinteikkään Kiffenin vieraaksi

Mika Laakso

Töölön tekonurmikentällä isäntänä toimiva Kiffen lähtee otteluun kolme pistettä sarjakärjessä olevaa Ilvestä perässä. Sarjan avausottelussa oli TPV Töölössä 2–3 numeroin parempi, mutta Hämeenlinnassa Kiffen sai voittotilin auki 2-4 vierasvoitolla HJS:stä.

Kiffenin eli ”Mustien Hurmureiden” tehokkain on ollut 24-vuotias Milos Kastrati kahdella osumalla. Kertaalleen nimensä maalintekijätilastoihin ovat merkkauttaneet Salomon Maliki, Santeri Karjalainen, Zakaria Osman sekä Karim Jmaali. Maalivahdit Axel Anderson ja Niko Tervonen ovat molemmat pelanneet yhden ottelun.

Kiffen on yksi suomalaisen jalkapalloilun pioneereja, seura on perustettu 1908 ja Suomen mestaruuksia on tilille kertynyt neljä. Kolme ensimmäistä mestaruuttaan Kiffen voitti ennen maamme itsenäistymistä (1913, 1915 ja 1916) ja viimeisimmän 1955. Pääsarjatasolla Kiffen on viimeksi nähty kaudella 1978.

Vieraspeliin lähdetään hyvällä itseluottamuksella

Edellinen peli oli Ilves/2:lta melkoista näytöstä, NJS kaatui Tammelassa maanantaina peräti 8–0 lukemin. Rasmus Väisänen iski maleista neljä, Miko Koivuniemi kaksi ja Oskari Paavola ja Nils Veinbergs osuivat kertaalleen. Kauden molemmissa otteluissa torjunut Lukas Väyrynen piti maalinsa puhtaana.

Huhtikuun alussa joukkueen valmennustiimiin liittynyt Henri Jussila odottaa täysin erilaista peliä mitä Tammelassa nähtiin.

”Kiffen on näyttänyt tosi hyvältä jengiltä ja on tosi kokenut joukkue tälle sarjatasolle. Odotettavissa on täysin erilainen peli kuin maanantaina, todennäköisesti haluavat pienentää pelin virtausta, jotta eivät joutuisi juoksemaan niin paljoa.

Kyllä he tietävät meidän vahvuutemme ja pyrkivät sen murtamaan ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Luvassa varmaankin paljon kaksinkamppailuita sekä pitkiä palloja. Maanantain peli saattoi jättää meille vähän liiankin hyvän fiiliksen eli meidän pitää palata nurmen pinnalle ja lähteä nöyrästi kohti uutta haastetta.

Vähän otteluruuhkaahan tässä on, mutta uskon meidän olevan vahvoilla tässä tilanteessa. Meillä on kiinnitetty paljon huomiota pelaajien palautumiseen ja rosteri on riittävän leveä siihen, että saadaan raikas joukkue kentälle.

Kilpailu peliajasta käy harjoituksissakin todella kovana ja se jos mikä valmistaa meitä hyvin myös peleihin. Materiaalin leveys mahdollistaa myös sen, että vaihdosta saadaan kentälle aina laatua tilalle. Muutama pelaaja on ollut nyt pidempään poissa ja taitavat Eetu Turkki ja Deniz Kocol jäädä pois perjantain matsista”.

Kiffen–Ilves/2
Perjantaina 2.5. klo 19.00
Töölön pallokenttä 1
Urheilukatu 1-5
00250 Helsinki

LISÄÄ UUTISIA