Atlantis näytti jälleen olevansa Ilvekselle hankala vastustaja, mutta toisen jakson alun salama maalit käänsivät ottelun Ilvekselle
Vaikka Ilves olikin hyvin valmistautunut pelaamaan nurmikentällä, oli Heteniityn alustaan vaikea sopeutua. Kenttä toki oli loistavassa kunnossa, mutta kastelun puute teki alustasta normaalia nihkeämmän.
Ilves silti hallitsi ensimmäistä kymmenminuuttista, mutta tiiviisti puolustanut kotijoukkue kesti keltavihreiden painostuksen. Ilves joutui suorittamaan ensimmäisen vaihtonsa jo 12. minuutin kohdalla, kun Deniz Kocol loukkasi itseään ja Valtteri Lehtomäki otti hänen paikkansa
Atlantis alkoi puolestaan saada hiljalleen otetta pelistä ja onnistuikin tekemään avausmaalin Hamza el Kahouayjin toimesta. Ilveksellä oli vaikeuksia saada omaa hyökkäyspeliään käyntiin, mutta onneksi puolustuspelaaminen toimi eivätkä isännätkään onnistuneet lisämaaleja tekemään
Tärkeä tasoitus saatiin lisäajalla, kun Elias Tamminen puski Lehtomäen antaman kulmapotkuja etukulmasta sisään. Onnistuneen erikoistilanteen vaikutus näytti nostavan tupsukorvien fiilistä aina vaihtopenkki myöten.
Tauolla joukkue kävi avausjaksoa huolella läpi ja sanoma meni perille. Tamminen paukutti välittömästi kaksi maalia ensimmäisten kolmen minuutin aikana ja lopullisesti käänsi ottelun Ilvekselle. Hattutemppuun kului peliminuuteissa ainoastaan neljä minuuttia.
Tehokas ja nopea oli myös Nils Veinbergs, joka laukoi kaksi maalia viiteen minuuttiin. Maalien välissä Ilves ehti vaihtaa kentälle Oskari Paavolan ja Iiro Huovisen, joille tilaa tekivät Tamminen ja Jaakko Moisio.
Lisäosumia ei enää nähty, vaikka Eetu Turkki ja Aapeli Räsänen toivat lisäenergiaa kentälle korvaten Konsta Lintilän sekä Samuel Syrjäsen. Paikkoja tosin oli useampaankin maaliin, mutta niitä ei pystytty hyödyntämään.
Voitollaan Ilves varmisti olevansa kolmen parhaan joukossa alkusarjan osalta. Tämä tarkoittaa jatkosarjan kolmea kotiottelua kahden sijaan.
Päävalmentaja Iikka Miettinen kommentoi peliä lyhyesti:
• Atlantiksella oli muutama hyvä ja kokenut pelaaja, jotka pitivät heitä pitkään pystyssä. Avausjaksolla meillä oli vaikeampi jakso, sitä tärkeämpi oli saada onnistuminen jakson loppuun.
• Saatiin se mitä haettin eli kolme pistettä, se on pääasia. Ollaan ihan hyvissä asemissa nousua ajatellen, mutta vielä on pelejä jäljellä.
ATLANTIS FC/AKATEMIA – ILVES/2 1-5 (1-1)
1-0 Hamza el Kahouyji 19’
1-1 Elias Tamminen 45+1’
1-2 Elias Tamminen 47’
1-3 Elias Tamminen 48’
1-4 Nils Veinbergs 58’
1-5 Nils Veinbergs 63’
Ilveksen kokoonpano
45 Sakari Korri (mv) (C), 36 Roope Aho, 39 Miska Laaksonen, 55 Konsta Lintilä (73 Aapeli Räsänen 74’), 67 Rasmus Halonen, 72 Oskari Multala, 74 Samuel Syrjänen (71 Eetu Turkki 74’), 21 Jaakko Moisio (41 Iiro Huovinen 59’), 87 Deniz Kocol (7 Valtteri Lehtomäki 12’), 99 Elias Tamminen (33 Oskari Paavolan 59’), 44 Nils Veinbergs
Käyttämättömät vaihtopelaajat: 43 Niilo Husu (mv)
Seuraava ottelu
Sunnuntaina 9.8. Ilves saa vieraakseen HJS:n Hämeenlinnasta. Ottelu alkaa Tammelan Stadionilla klo 18.











