Perjantai-illan derby Tammelassa – Ilves isännöi FC Hakaa

Mikko Alahäivälä

PE 9.5. 19:31Ilves - FC Haka, Tampere
Tammelan Stadion

3 - 2
(2-1)

Veikkausliiga-kauden 2025 ensimmäinen Pirkanmaan derby pelataan tänään Tammelan Stadionilla. Ottelu alkaa Ilveksen perustamisvuotta kunnioittaen klo 19.31. Ottelutapahtuman teemana on Retro Night, ja Ilveksen erikoispelipaitojen huutokauppatuotolla tuetaan seuran junioreita.

Ilveksen kolme ensimmäistä Veikkausliiga-ottelua tuottivat voitot HJK:sta, FF Jarosta ja KTP:stä. Kahdessa viime kamppailussa pisteet jäivät kuitenkin vieraskentille, kun IFK Mariehamn otti kotonaan voiton maalein 3–2 ja viime viikon perjantaina VPS iski ottelun viime hetkillä 1–0-voittomaalin.

– Isossa kuvassa pelit ovat erilaisia, mutta pelien sisällä marginaalit ovat aina tosi pienet. Pitää onnistua monella tapaa saadakseen kolme pistettä mukaansa. Vaasassa peli oli hyvin tasainen kaiken puolin. Meillä oli mielestäni vähän enemmän maalintekopaikkoja tai -aihioita kuin Palloseuralla, mutta emme pystyneet niistä itse tekemään, kun taas he pystyivät sen yhden maalin tekemään, kommentoi Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen.

– On tiettyjä asioita, mitä kokonaisuutena haluamme parantaa, kuten se, että voitamme enemmän palloja yläalueella ja pääsemme niistä vastahyökkäyksiin ja maalintekopaikkoihin. Se on yksi asia, mitä kauden mittaan pitää pystyä parantamaan luopumatta siitä, että me emme jätä liian isoja tiloja, joihin vastustaja pääsee hyökkäämään.

Kolme vierasottelua putkeen pelannut ja kaksi kirpaisevaa tappiota kokenut Ilves saa perjantaina jälleen tuekseen Tammelan Stadionin kotiyleisön, kun FC Haka saapuu vieraaksi kauden ensimmäiseen Pirkanmaan derbyyn.

Joukkueiden viime kauden Veikkausliiga-kohtaamiset tarjosivat paljon maaleja ja tunteita laidasta laitaan. Tammelan Stadionilla pelattu kauden ensimmäinen Pirkanmaan derby päättyi Ilveksen 5–0-voittoon, mutta Valkeakoskella Haka maksoi kalavelat nousemalla loppuminuuttien aikana 2–3-tappiolta 4–3-voittoon. Mestaruussarjan ensimmäisellä kierroksella roolit jälleen vaihtuivat Tampereella. Haka meni ottelussa jo kahden maalin johtoon, mutta Ilves nousi tasoihin ja iski 3–2-voittomaalin 87. minuutilla.

– Niin kuin viime kaudellakin, niin Haka elää energiasta, joka tuo intensiivisyyttä heidän pelaamiseensa. He etenevät sillä tavalla suoraviivaisesti. Hyvin organisoitu joukkue, joka kyllä käyttää mahdollisuutensa edetä nopeasti. Sen takia taas korostuu puolustuspelaamisemme, että saamme paineen palloon ja pystymme estämään heidän etenemistään. Ja sitten toisaalta se, että pääsemme heidän prässinsä alta pois ja itse hyökkäämään niihin isoihin tiloihin. Tilanteenvaihdot korostuvat kaiken kaikkiaan – missä voitamme palloja ja pystymme niitä hetkiä hyödyntämään ja toisaalta missä me itse menetämme palloja ja miten toimimme niissä hetkissä, näkee päävalmentaja Rantanen.

IFK Mariehamnia vastaan kaksi maalisyöttöä antaneen Anton Popovitchin otteet huhtikuussa toivat keskikenttäpelaajalle valinnan Veikkausliigan kuukauden joukkueeseen. Eilen Ilves julkisti Joona Vetelin kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Valkeakoskelaisilla kotiottelupainotteinen kauden alku

Viidestä ottelustaan neljä kotonaan pelannut FC Haka on sarjataulukossa viidentenä kahden pisteen päässä Ilveksestä. Valkeakoskelaiset ovat voittaneet kaksi ottelua, pelanneet yhden tasapelin ja hävinneet kahdesti.

Joukkueen kausi alkoi 3–2-kotivoitolla IF Gnistanista. Ilveksestä lainalla oleva Danila Bulgakov avasi maalihanat, Simon Lindholm vei joukkueen toistamiseen johtoon, ja Hakan kolmannesta osumasta vastasi Jean-Pierre Da Sylva vain hetki Gnistanin epäonnistuneen rangaistuspotkun jälkeen. Oulunkyläläiset nousivat vielä lisäajan lopussa maalin päähän, mutta pisteet jäivät Valkeakoskelle. Seuraava kotiottelu IFK Mariehamnia vastaan tuotti 0–1-tappion, mutta kolmannessa kotiottelussa AC Oulu kaatui jälleen maalein 2–1, kun avausjakson jälkeen tappiolla ollut Haka nousi Danila Bulgakovin ja Lucas Falcãon osumilla kolmeen sarjapisteeseen.

Hakan ensimmäinen vierasreissu suuntautui Seinäjoelle, josta tuliaisena oli 2–2-tasapeli. SJK meni 2–0-johtoon 76. minuutilla, mutta valkeakoskelaiset nousivat vielä pistejakoon Jordan Houstonin osuttua 90. minuutilla ja Kalle Multasen tasoitettua lisäajan kuudennella minuutilla. Viime viikon perjantaina joukkue koki kitkerän kotitappion FF Jaroa vastaan. Nícolas Dantas lensi ulos 87. minuutilla, ja Jaro iski heti perään 0–1-voittomaalin.

Veikkausliigan huhtikuun joukkueeseen FC Hakasta valittiin Jean-Pierre Da Sylva. Maalivahti Liam Hughes on pelannut tähän mennessä Hakan kaikissa otteluissa.

Suomen Cupissa Haka aloitti ottelunsa kolmannelta kierrokselta kaatamalla Toivalan Urheilijat maalein 0–8. Tämän viikon keskiviikkona neljännen kierroksen ottelussa äänekoskelaista Huima/Urhoa vastaan lukemat olivat Hakan eduksi 0–4. Maaleja tekivät Djair Parfitt ja kolmesti osunut Kalle Multanen, joka on iskenyt cupissa jo yhteensä seitsemän maalia.

Viime kaudella Veikkausliigassa kuudenneksi sijoittunut ja Eurolopputurnauksen finaalissa tappion kokenut FC Haka jatkaa päävalmentaja Andy Smithin komennossa, mutta joukkue on uusiutunut paljon pelaajiston osalta.

Veikkausliigan sisäisillä siirroilla joukkueesta lähtivät Maissa Fall VPS:ään ja Elias Mastokangas SJK:hon. Ulkomaille suuntasivat muun muassa Evangelos Patoulidis, Guilherme Morais, Imani Lanquedoc, Anthony Olusanya, Haymenn Bah-Traore ja Tuure Siira.

Uusina pelaajina valkeakoskelaisten riveihin liittyivät FC Interistä saapuneet Valentin Purosalo ja Mikael Almén, EIF:stä siirtynyt Simon Lindholm, VPS:stä Hakaan palannut Kalle Multanen sekä ulkomaalaispelaajat Djair Parfitt, James Akintunde, Jean-Pierre Da Sylva, Lucas Falcão, Steve Traoré, Jordan Houston ja Elías Romero. Ilveksestä italialaisseura Leccen organisaatioon vuonna 2021 siirtynyt Eetu Mömmö pelasi viime kauden lainalla SJK:ssa ja liittyi täksi kaudeksi lainasopimuksella FC Hakaan.

Danila Bulgakovin ja Eetu Mömmön ohella Hakan pelaajista on nähty Ilveksenkin riveissä Kalle Multanen vuosina 2012–2013, Djair Parfitt 2022–2023 ja jo juniorikäisenä Ilveksessä pelannut Mikael Almén. Almén voitti Ilveksessä Suomen Cupin kaudella 2019 ja ja Parfitt 2023.

Hakalta ovat loukkaantumisten takia sivussa Oskari Sallinen ja Steve Traoré. Nicolas Dantas on pelikiellossa Ilvestä vastaan ja Hakan seuraavasta ottelusta. Ilveksestä lainalla oleva Danila Bulgakov ei ole pelikelpoinen emoseuraansa vastaan.

FC Hakan kapteenina toimii toppari Niklas Friberg.

”Haluamme palata voittojen tielle”

Kahdella kotivoitolla sarjakautensa avanneen Ilveksen edellisestä ottelusta Tammelan Stadionilla on vierähtänyt jo lähes kuukausi.

– On tosi kiva palata kotiin pelaamaan. Treeniviikko on ollut ihan hyvä, ei sinänsä mitään ihmeempää. Palauteltiin, pari hyvää treenipäivää ja valmistautuminen Haka-peliin, eli sillä tavalla normaali, hyvä viikko, sanoo päävalmentaja Joonas Rantanen.

– Sen aistii, että haluamme kääntää nuo aiemmat tulokset. Tästä kotikentästä on tullut meillä tärkeä paikka. Tulee paljon yleisöä, ja pääsemme sen edessä pelaamaan.

Ilveksen maalivahti Otso Virtanen on vielä tänään pelikiellossa. Kokoonpanotilanne elää edelleen, sillä joukkueessa on ollut pientä flunssaa ja pieniä loukkaantumisiakin.

– Se on johtanut siihen, että kokoonpanossa ja vaihdossa on ollut pelaajia, jotka eivät pysty täyttä peliä pelaamaan. Sitä kautta ei ole ihan optimaalinen tilanne, mutta kyllä me saamme hyvän kokoonpanon jalkeille, toteaa Rantanen.

Vincent Ulundu on edelleen pitkäaikaispotilaana, ja sitten ikävä ja harmillinen uutinen on se, että Otto Tiitinen joutuu huilaamaan ja tulee olemaan poissa useamman viikon. Muuten sanoisin, että tilanne on kuitenkin paranemaan päin.

Päävalmentaja Rantanen odottaa innolla perjantai-illan Pirkanmaan derbyä.

– Kyllä ilmapiiri ja energia on sellainen, että haluamme tietysti palata voittojen tielle. Ei ole ollut mitään sellaista, että olisimme pelilliseen suoritukseemme jotenkin erityisen pettyneitä olleet, mutta totta kai siihen, ettemme ole saaneet tuloksia aikaiseksi. Tiedämme kyllä, mitä ovat ne asiat, mitä meidän pitää vielä tehdä, jotta tulokset kääntyvät. Iso kuva pelaamisestamme on mielestäni edelleen se, että teemme oikeanlaisia asioita.

Lue myös: Otteluinfo

Ilves–FC Haka
Perjantaina 9.5. klo 19.31
Tammelan Stadion
Tammelankatu 25
33500 Tampere
Osta liput: Lippu.fi/ilvesfootball
Katso: Ruutu.fi
Kuuntele: Ilves+

Ilves+:n ottelulähetykseen sisältyvät 45 minuuttia ennen ottelun alkua käynnistyvä ennakkolähetys, otteluselostus ja jälkipelit. Liity seuraamme osoitteessa ilvesfootball.com!

LISÄÄ UUTISIA