Mika Laakso

Ilves/2 nappasi lopulta voiton Raumalta ja lähtee ylempään jatkosarjaan hyvistä asemista

Raumalla olosuhteet olivat melko haastavat, sillä syysmyrsky piiskasi kenttää veden sateessa lähes poikittain. Voimakkaat tuulenpuuskat aiheuttivat välillä koomisiakin tilanteita, kun vapaa- ja kulmapotkuissa pallo ei meinannut pysyä hetkeäkään paikoillaan.

Ilves aloitti ottelun voimakkaaseen vastatuuleen pelaten ja siihen totutteleminen kesti kymmenisen minuuttia. Tuon ajan kotijoukkue hallitsi peliä, mutta ei kuitenkaan pystynyt murtamaan Ilveksen puolustusta.

Hiljalleen pelinhallinta siirtyi tupsukorville ja peliä pelattiin suurimman osan ajasta isäntien kenttä puoliskolla. Ilves sai luotua useitakin puolittaisia teki paikkoja, mutta maalipuiden väliin ei laukauksia saatu osumaan.

Tauolla Ilves joutui suorittamaan ensimmäisen vaihtonsa, kun Samuel Syrjänen jäi sivuun ja Niilo Ala-Nikkola tuli hänen tilalleen. Voimakkaan myötätuulen ennakoitiin auttavan Ilvestä toisella jaksolla, mutta P-Iirot pystyivät hyödyntämään vastatuulta yllättävänkin hyvin.

Liukas kenttä vaati veronsa jakson alkupuolella ja hyvin pelannut Oskari Multala joutui antamaan tilaa Iiro Talvitielle. Välittömästi vaihdon jälkeen kotijoukkue onnistui pitkässä syötössään vapauttaen Roope Hammarin läpiajoon. Hän ei erehtynyt vaan viimeisteli kliinisesti vieden joukkueensa johtoon.

Ilves jatkoi pelin hallintaa ja loi hyviäkin maalipaikkoja, mutta onnistumisprosentti pysyi ilkeästi nollassa. Myös kotijoukkue hyökkäsi muutamaan otteeseen vaarallisesti, mutta Raumalla jalkapalloilun aloittanut Sakari Korri piti loistotorjunnoillaan isäntien maalimäärä muuttumattomana.

Myös Miska Laaksonen joutui poistumaan kolhun vuoksi kentältä ja Aapeli Räsänen korvasi hänet puolustuksessa. Pian vaihdon jälkeen nähtiin vihdoin tasoitus, josta vastasi Oskari Paavola. Viimeiselle kymmenminuuttiselle Ilves vaihtoi debytantti Viljami Valkealahden, joka korvasi rajusti töitä tehneen Nils Veinbergsin.

Peli näytti jo päättyvän tasatulokseen, mutta voitontahtoinen Ilves-joukkue iski väkisin voitto-osuman lisäajan toisella minuutilla. Kärppänä boksissa ollut Jaakko Moisio latasi painostuksen päätteeksi pallon verkon perukoille ja varmisti näin kolme pistettä kotiin vietäväksi.

TPV:n voittaessa oman ottelunsa jäi Ilves lohkon toiseksi alkusarjan jälkeen. Kahden viikon päästä alkavassa jatkosarjassa tamperelaisten lisäksi ovat HJS, Kiffen, P-Iirot sekä HPS.

Alkulohkon pisteet jäävät voimaan ja joukkueet pelaavat yksinkertaisen jatkosarjan. Kolmesta jatkosarjasta nousukarsintoihin pääsevät lohkojen kaksi parasta sekä kaksi parasta kolmanneksi sijoittunutta

Päävalmentaja Iikka Miettinen kiitteli joukkuetta pelin jälkeen ja oli esitykseen tyytyväinen. Hän painotti pelaajille näiden tiukkojen pelien merkitystä loppusyksyn tärkeiden otteluiden suhteen. Joukkue jää nyt viikon tauolle ja aloittaa harjoittelun jälkeen seuraavan viikon maanantaina.

P-IIROT – ILVES/2 1-2 (0-0)
1-0 Roope Hammar 55’
1-1 Oskari Paavola 62’
1-2 Jaakko Moisio 90+2’

Ilveksen kokoonpano

45 Sakari Korri (mv) (C), 71 Eetu Turkki, 39 Miska Laaksonen (73 Aapeli Räsänen 59’), 24 Ville Kumpu, 67 Rasmus Halonen, 72 Oskari Multala (38 Iiro Talvitie 54’), 74 Samuel Syrjänen (90 Niilo Ala-Nikkola 46’), 21 Jaakko Moisio, 33 Oskari Paavola, 99 Elias Tamminen, 44 Nils Veinbergs (17 Viljami Valkealahti 82’)

Käyttämättömät vaihtopelaajat: 32 Lucas Väyrynen (mv), 64 Luka Räsänen

Seuraava ottelu

Jatkosarjan ohjelma julkaistaan alkavalla viikolla. Alustavasti pelit jatkuvat kahden viikon kuluttua.

LISÄÄ UUTISIA