Lohkonsa kärjessä puhtaalla pelillä oleva Ilves/2 matkustaa jälleen Helsinkiin, tällä kertaa isäntänä toimii täksi kaudeksi Kakkoseen noussut Helsingin Palloseura HPS.
HPS on hävinnyt kaikki kolme pelaamaansa sarjaottelua ja on lohkon ainoana joukkueena vailla pisteitä. Kotonaan HPS on hävinnyt sekä HJS:lle 0–1 että Musa:lle 1–3 ja vieraissa Atlantis 2:lle 2–3. Suomen Cupissa tappio tuli KäPa:lle 0–4 lukemin.
Viime viikolla HPS johti Atlantista kahdella maalilla vielä 70.peliminuutin kohdalla, kunnes kotijoukkue sai maalihanansa auki. Voittomaalin Atlantis teki ottelun lisäajalla. Isäntien kolme maalia ovat syntyneet Jaakko Eskolan, Elias Apajalahden sekä Ariel Barrazan toimesta.
Ilves/2 lähtee otteluun nöyränä mutta nälkäisenä
Ilves/2 kärsi tiistaina tappion TPS:lle Suomen Cupin kotiottelussaan maalein 1–3 Nils Veinbergsin iskiessä tupsukorvien ainokaisen osuman. Kaksi sarjaporrasta ylempänä pelaava TPS joutui lukemista huolimatta koville nuorten Ilves-pelaajien parantaessa peliään ottelun loppua kohden.
Kakkosen B-lohkossa Ilves on puhtaalla pelillään kärjessä tasapistein TPV:n kanssa. Kotikentällä kaatuivat sekä MuSa 2–1 että NJS 8-0 ja vieraskentältä voitto irtosi Kiffenistä 1–2 lukeminen.
Joukkueen 12 maalista on puolet paukuttanut 18-vuotias Rasmus Väisänen. Kaksi maalia ovat tehneet Oskari Paavola ja Miko Koivuniemi ja kertaalleen ovat osuneet Tomas Sovelius ja Veinbergs. Maalivahdeista Lucas Väyrynen on pelannut kaksi otteluaja Sakari Korri on ollut tolppien välissä kerran.
Ilveksellä on riveissään todella maalinälkäisiä hyökkääjiä, joista täksi kaudeksi Rovaniemeltä Tampereelle siirtynyt 17-vuotias Veinbergs on yksi. Latvian U18-maajoukkueessa pelaava Veinbergs on monipuolinen, isokokoinen ja hyvin liikkuva hyökkääjä, josta Ilves odottaa saavansa tulevaisuudessa maalintekijän myös edustusjoukkueeseensa.
Nuorukainen on tyytyväinen niin omaan kuin joukkueensa edesottamuksiin alkukauden aikana.
– Alkukausi on lähtenyt omalta osin ihan hyvin käyntiin. Olen myös tyytyväinen joukkueen pelaamiseen ja erityisesti puolustamiseen. Vielä voisimme mielestäni parantaa pallonhallintaa.
– Odotan lauantailta sellaista peliä, missä me todennäköisesti pidämme enemmän palloa. Varmasti on tulossa kuitenkin hyvä ja tasainen ottelu.
Päävalmentaja Iikka Miettinen lähtee nöyränä mutta luottavaisena kohtaamaan HPS:ia.
– Pyritään jatkamaan hyvää putkea sarjassa. Tiedostaen kuitenkin vastaan tulevan hyvän joukkueen, vaikka heidän pistetilinsä onkin vielä nollilla. HPS on pystynyt pelillisesti antamaan tiukan haasteen kaikissa virallisissa peleissään ja varmasti tulee tiukka ottelu tälläkin kertaa
– TPS-matsista jäi oppia ja positiivisia asioita, joita pyritään ammentamaan tulevissa otteluissa. Nähtiin että pystytään pelaamaan tasapäisesti Ykkösliigan kärkijoukkuetta vastaan kun vaan keskittyminen on tarpeeksi hyvää.
– HPS kaatuu olemalla tarpeeksi aggressiivinen kun hyökätään heidän viimeistä linjaa vastaan ja kontrolloimalla tilanteenvaihtoja.
– Varmuudella pois ovat Valtteri Lehtomäki, Niilo Ala-Nikkola, Deniz Kocol ja Roope Aho.
La 10.5. klo 19.00 HPS – Ilves/2 | Miesten kakkonen, B-lohko
Briotech Arena, Paloheinä
Pakilantie 86a
00670 Helsinki