Alkusarjan viimeisessä kotiottelussaan Ilves piti pintansa eikä antanut HJS:n yllättää. Voittomarginaali olisi voinut olla huomattavasti suurempikin, sillä joukkueilla oli paikkoja useampiin maaleihin
Joukkueen riveissä nähtiin mielenkiintoinen vahvistus, kun edustusjoukkueen Jesse Kilo oli saapunut hakemaan pelituntumaa ennen maanantaista HJK-ottelua. Kilo pelasi sovitusti tunnin, kuten Ville Kumpukin, mutta ehti osoittaa taitonsa ja pelikäsityksensä.
Ottelun alussa HJS:n korkea prässi aiheutti Ilveksen avauspelille ongelmia, eikä lyhyillä syötöillä päästy riittävästi etenemään. Pitkät avaukset puolestaan olivat vieraille myrkkyä ja niitä Ilves pyrki käyttämään hyväkseen.
Avausmaali tuli juuri pitkän avauksen ansiosta. Eetu Turkki voitti omalla kulmalipulla kaksinkamppailun ja pallo ajautui Oskari Multalalle. Häneltä loistava pitkä syöttö vasenta laitaa juosseelle Samuel Syrjäselle, joka kuitenkin kaadettiin boksissa rangaistuspotkun arvoisesti.
Nils Veinbergs sijoitti pallon ohi maalivahti Lauri Inkeroisen ja siirsi kotijoukkueen johtoon jo kahdeksannen minuutin kohdalla. Pelin hallinta siirtyi samalla selvästi Ilvekselle, joka löysi myös keinot ohittaa vieraiden prässin. Tupsukorvat loivat useita hyviä hyökkäyksiä, jotka hämeenlinnalaiset saivat kuitenkin puolustettua.
Tauolle kuitenkin mentiin Ilveksen kahden maalin johdossa. Tämäkin maali syntyi erikoistilanteesta, kun Kilon antaman kulmapotkun puskivat HJS:n puolustajat kaksissa miehin omaan verkkoon.
Toinen jakso alkoi kuten ensimmäinen päättyi, Ilves hallitsi peliä ja HJS sai harvat tilanteensa vastahyökkäyksistä. Kotijoukkueella oli paikkoja lisämaaleihin, niitä ei kuitenkaan onnistuttu hyödyntämään.
Sanonta ”jos et itse tee, niin kaveri tekee” kävi Tammelan lauantai-illassa toteen. Yksi epäonnistunut keskialueen syöttö avasi HJS:lle mahdollisuuden vastahyökkäykseen, josta he onnistuivatkin iskemään kavennusosuman. Maalin viimeisteli Akseli Lehtomäki, jonka nuorempi veli Valtteri pelasi Ilveksen riveissä.
Maali antoi vieraille lisäenergiaa ja he alkoivatkin saamaan yhä enemmän peliä hallintaansa. Ilves loi silti edelleen itsekin maalipaikkoja, joissa kuitenkin hiukan sorruttiin aikailuun eikä tulosta saatu aikaiseksi.
Sähköinen loppu ottelu saatiin, kun HJS painoi päälle ja Ilves puolusti. Puolustus kuitenkin kesti maalivahti Lucas Väyrysen johdolla erinomaisesti ja täydet pisteet saatiin jäämään Tammelaan.
Voitolla Ilves myös varmisti vähintään toisen sijan kierros ennen alkusarjan loppumista. Päätöskierroksella ratkotaan kumpi tamperelaisjoukkueista korkkaa ykkössijan. TPV on pisteen edellä ja kohtaavat ensi lauantaina Kaupissa jumbona olevan Atlantis Akatemian. Ilves puolestaan vierailee Raumalla, jossa P-Iirot yrittävät nousta kolmanneksi ja saada sitä myötä yhden kotiottelun enemmän.
Päävalmentaja Iikka Miettinen oli ottelun jälkeen tyytyväinen koko viikon antiin.
– Tänään pelissä, ja oikeastaan koko viikon ajan, tekemisessä on ollut todella korkeaa laatua. Meitä on jatkossakin vaikea voittaa.
ILVES/2 – HJS 2–1 (2–0)
1–0 Nils Veinbergs (rp) 8’
2-0 Oma maali 29’












