
Ilveksen runkosarjan viimeisessä kotiottelussa vastassa EIF
Ilves saa tänään Tammelan Stadionille vieraakseen Ekenäs IF:n. Runkosarjan viimeisessä kotiottelussa on jälleen jaossa tärkeät pisteet, kun keltavihreät taistelevat sarjan kärkisijoista ja asetelmista Mestaruussarjaa varten.
Ilveksen viime viikon kaksi kovaa vierasottelua sujuivat tulosten osalta mollivoittoisesti, kun Djurgården oli torstaina Tukholmassa Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toisessa osaottelussa vahvempi maalein 3–1 ja sunnuntaina kärkikamppailu KuPSia vastaan päättyi 1–0-tappioon.
Viime viikolla loppukauden mittaisella lainasopimuksella Ilvekseen siirtynyt Isaac Atanga teki KuPS-ottelussa ensiesiintymisensä keltavihreiden hyökkäyksessä.
– Tuntui hyvältä päästä heti pelaamaan. Oli harmittavaa, ettemme saaneet pisteitä, jotka ehkä ansaitsimme, mutta uskon niiden tulevan seuraavissa otteluissa. Pelaajat ja henkilökunta ovat ottaneet minut mahtavasti vastaan, Atanga totesi tällä viikolla tehdyssä haastattelussa.
Konferenssiliigan ensimmäisestä ottelusta alkaneella aikataulullisesti ja kuormituksellisesti vaativalla jaksolla Ilveksen ohjelmaan mahtui 25 päivän aikana seitsemän ottelua sisältäen myös matkustamiset Wieniin, Ouluun, Tukholmaan ja Kuopioon. Haasteita asettivat myös lukuisat loukkaantumisista ja sairastumisista johtuneet poissaolot.
Keskikenttäpelaaja Doni Arifi totesi tiiviin ohjelman ja matkustamisen yhdistäneen joukkuetta vielä entisestään.
– Olemme olleet alusta asti todella yhtenäisiä, mutta väkisinkin toistemme kanssa koko ajan oleminen on yhdistänyt joukkueen sisällä henkeä. Europelit olivat tosi hyvä kokemus. Kaikki olemme varmaan astetta kokeneempia niiden jälkeen ja opimme ja saimme niistä paljon.
Torstaina Ilves ja Djurgården tiedottivat hyökkääjä Santeri Haaralan siirrosta tukholmalaisseuraan. Veikkausliigaan maalipörssiä johtanut Ilves-kasvatti jätti luonnollisesti ison loven, mutta kuten urheilutoimenjohtaja Miika Takkula tiedotteessa totesi, on hyökkääjä mahdollisuutensa ansainnut ja siirto monessa mielessä merkityksellinen myös Ilvekselle.
Sarjan kärkipaikalla oleva KuPS on 41 pisteellään neljä pistettä edellä HJK:ta. Ilves ja SJK ovat 35 pisteessä kahden pisteen päässä helsinkiläisistä. Mestaruussarjaan oikeuttavat kuusi ensimmäistä sijaa täydentävät 31 pistettä keränneet FC Haka ja VPS, joista kolmen pisteen päässä on FC Inter.
Ilves voitti EIF:n kauden ensimmäisessä kohtaamisessa 12. toukokuuta maalein 0–2. Ensimmäisen osuman iski Aapo Mäenpää 40. minuutilla ja toisen Oiva Jukkola 81. minuutilla.
Tämän päivän kamppailu on Ilvekselle pitkästä aikaa viikon ainoa ottelu. Doni Arifi odottaa Ilveksen tulevan peliin ryminällä.
– Uskon, että tulee hyvä ottelu. Kaikki nämä seuraavat pelit ovat meille tosi tärkeitä. Menemme ottelu kerrallaan, haluamme pelata hyvän ottelun ja tärkeintä on ottaa pelistä kolme pistettä.
EIF jäänyt sarjataulukon hännille
Täksi kaudeksi Veikkausliigaan noussut EIF on sarjataulukossa viimeisenä, kun runkosarjaa on jäljellä kaksi kierrosta. Joukkueen tilillä on 20 ottelusta 3 voittoa, 3 tasapeliä ja 14 tappiota. Sarjapisteitä on kertynyt 12, joilla EIF on viiden pisteen päässä seuraavina olevista IFK Mariehamnista ja FC Lahdesta. 18 tehtyä maalia on vähiten sarjassa ja 45 päästettyä maalia eniten.
EIF:n edellinen voitto Veikkausliigassa tuli 6. heinäkuuta VPS:stä lukemin 2–3, minkä jälkeen joukkue on hävinnyt kuusi peräkkäistä ottelua. Elokuussa EIF on taipunut FC Hakalle maalein 1–2, FC Lahdelle 4–0 ja HJK:lle 0–3.
Joukkueen parhaat maalintekijät ovat neljästi osunut Salomo Ojala ja kolmesti iskenyt Lucas Foresten-Kaufmann. Joel Lehtosen tilillä on viisi maalisyöttöä ja Nasiru Mohammedilla kolme. Isoimmat peliminuutit on kirjauttanut keskikentän luottopelaaja Enock Kofi Adu. Maalinsuulla päävastuuta kantaa Ramilson Almeida.
Viime viikon tiistaina EIF nimesi uudeksi päävalmentajakseen Christian Sundin, joka korvasi Gabri Xatartin joukkueen peräsimessä. Sund siirtyi EIF:ään KTP:stä, jossa hän toimi tällä kaudella kakkosvalmentajana. Eilen seura vahvisti rivejään laituri Samuel Anini jr:lla, 21, joka siirtyi Tammisaareen HJK:n organisaatiosta, jossa hän on kuluvalla kaudella pelannut pääosin Ykköstä Klubi 04:n riveissä.
Tammisaarelaisten riveissä on tapahtunut muutenkin paljon muutoksia, kun joukkue menetti loppukaudeksi sairaslistalle Lucas Forsten-Kaufmannin sekä Alexander Leksellin, toppari Arian Kabashi ei jatkanut sopimustaan ja Tobias Fagerströmin sekä Henri Malundaman sopimukset purettiin. Lisäksi joukkuetta viime kaudellakin edustanut Abdoulaye Kanté palasi lainaltaan Ilvekseen.
EIF on hankkinut puolustuspäähän tilalle Ruotsin Allsvenskan-seura Hammarbysta lainalle saapuneen ghanalaistoppari Kingsley Gyamfin, 20, lyhyen näyttöjaksonsa kautta sopimuksen saaneen ghanalaisen Frank Owusun, 19, sekä Benjamin Hjertstrandin, 30, jolla on kokemusta Ruotsin kahdelta ylimmältä sarjatasolta sekä alkuvuodelta Kazakstanista. Hyökkäysosastolle liittyi myös Gyamfin tavoin Hammarbyn organisaatiosta lainalle saapunut Elton Hedström, 21.
Lue myös: Otteluinfo
Ilves–EIF
Lauantaina 24.8. klo 17.00
Tammelan Stadion
Tammelankatu 25
33500 Tampere
Liput: Lippu.fi
Ottelulähetys: Ruutu.fi