Mikko Alahäivälä

LA 16.8. 17:00AC Oulu - Ilves, Oulu
1380

0 - 4
(0-0)

Koko ottelun ajan pelitapahtumissa niskan päällä ollut Ilves kaatoi AC Oulun vieraissa maalein 0–4. Keltavihreiden osumista vastasivat Teemu Hytönen, rangaistuspotkusta viimeistellyt Roope Riski, Joona Veteli ja Jesse Kilo.

Ilveksen avauksen nimilistassa oli kaksi muutosta edellisestä ottelusta, kun Tatu Miettunen ja Teemu Hytönen nousivat avaukseen Sauli Väisäsen ja Vincent Ulundun tilalle.

Kotijoukkueen Niklas Jokelainen haastoi ottelun alkuminuuttien aikana pariin kertaan hyvin vasemmalta laidalta, mutta maalinedustalle suunnatut syötöt eivät tavoittaneet oululaispelaajia. Pallonhallinta oli kuitenkin alusta asti enimmäkseen Ilveksellä.

Kahdeksannella minuutilla keltavihreiden murtautuminen keskeltä tuotti vapaapotkun noin 25 metristä. Joona Vetelin suora laukaus lähti varsin napakasti, mutta 18-vuotias maalivahti Johannes Pentti torjui keskelle jääneen vedon.

Ottelun ensimmäisen varoituksen sai 13. minuutilla AC Oulun Charlemagne Azongnitode, joka rikkoi varsinaisen kaksinkamppailutilanteen jälkeen provosointitarkoituksessa Jardell Kangaa. Minuuttia myöhemmin tamperelaisten kulmapotkun yhteydessä nousi keltainen kortti myös Ilveksen Matias Ralelle.

20. minuutilla Ilveksen kulmapotkun jälkitilanteessa Joona Vetelin pusku Marius Söderbäckin keskityksestä nousi maalin katolle. Kolmisen minuuttia edellisestä AC Oulun hyökkäys tuotti parikin tilaisuutta maalinedustalle, mutta viimeistely-yritykset eivät löytäneet tietään maalipuiden väliin. Ilveksen Teemu Hytösen laukaus rangaistusalueen sisältä jäi myös maalivahti Pentin näppeihin.

Selkeästä pallonhallinnastaan huolimatta Ilves ei saanut luotua aivan ykkösluokan maalintekopaikkoja. Sateisen kelin liukastama kenttä tuotti myös ajoittain pieniä arviointivirheitä ja liukastumisia molemmille joukkueille.

42. minuutilla Ilveksen Marius Söderbäckin antama vapaapotku tavoitti rangaistusalueen sisältä Aapo Mäenpään, jonka puskun Johannes Pentti poimi kiinni varmasti. Maalit jäivät avausjaksolla näkemättä, ja tauolle mentiin tilanteessa 0–0.

Maalihanat aukeavat toisella puoliajalla

Ilves toimitti pallon maaliin heti toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla, kun AC Oulun purku omassa päädyssä pysähtyi Teemu Hytöseen ja hyökkääjä hyödynsi saamansa tilaisuuden. Maali kuitenkin hylättiin, kun tilanteessa katsottiin tapahtuneen käsivirheen.

Tätä ei kuitenkaan tarvinnut kauan harmitella, sillä Ilveksen 0–1-maali syntyi 49. minuutilla. Marius Söderbäck leikkasi vasemmalta keskelle, ja lopulta pallo kiersi Jardell Kangan ja Roope Riskin kautta maalinedustalle Teemu Hytöselle, joka onnistui jatkamaan pelivälineen sisään.

Kolme minuuttia myöhemmin Kangan antama kulmapotku löysi maalin edestä Tatu Miettusen, jonka pusku painui niukasti ohi vasemmasta alakulmasta. Vain hetkeä myöhemmin Jardell Kanga aiheutti jälleen ongelmia kotijoukkueelle, kun Charlemagne Azongnitoden liuku kaatoi Ilves-pelaajan rangaistusalueella.

Rangaistuspotkussa vetovastuun otti avausmaalin syöttänyt Roope Riski, jonka sijoitus upposi varmasti maaliverkkoihin maalivahti Johannes Pentin oikealta puolelta. Ilves siirtyi 0–2-johtoon 54. minuutilla.

AC Oulu teki 57. minuutilla kaksi vaihtoa, jotka toivat Lamine Ghezalin ja Justin Rennicksin kentälle Shayon Harrisonin ja Niklas Jokelaisen tilalle. Nelisen minuuttia myöhemmin AC Oulun Pentti teki hyvän torjunnan, kun Roope Riskin laukaus lähti kohti alakulmaa Marius Söderbäckin keskityksestä. Seuraavaksi Oiva Jukkolan nousu johti hyvälle vetopaikalle, mutta tämän laukaus pysähtyi oululaispuolustajaan.

Kotijoukkueen paras maalipaikka avautui Ilveksen hyökkäyspään pallonmenetyksen seurauksena, kun Onni Tiihonen vapautti Julius Körkön läpiajoon. Vastaan tullut maalivahti Otso Virtanen onnistui kuitenkin häiritsemään ja viemään Körkön ratkaisua sivummalle sen verran, että laukaus karkasi reilusti ohi puolityhjästä maalista.

Ilves joutui kuitenkin vaihtamaan tilanteen jälkeen maalivahtia, kun itseään loukannut Virtanen joutui tulemaan vaihtoon ja tekemään tilaa Faris Krkalićille. Keltavihreät tekivät samalla kaksi muutakin vaihtoa, joissa Kalle Wallius ja Maksim Stjopin tulivat kentälle Oiva Jukkolan ja Jardell Kangan tilalle.

Krkalić joutui ensimmäisen kerran tositoimiin 74. minuutilla, kun maalivahti torjui puolustaja Mikko Pitkäsen nousun jälkeen lähteneen vedon. Ottelun kolmas varoitus nousi 76. minuutilla AC Oulun Onni Tiihoselle, joka ajoi tilanteesta myöhässä Joona Vetelin jaloille.

Ilveksen neljännessä vaihdossa Jesse Kilo otti kummassakin maalissa mukana olleen Roope Riskin paikan 78. minuutilla. Kilo pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä lähes heti kentälle tultuaan, mutta pallo nousi oululaispelaajan kautta yli maalin. AC Oululta Charlemagne Azingnitode ja Santeri Silander tekivät tilaa Joel Lehtoselle ja Matias Ojalalle 80. minuutilla.

Keltavihreiden hyvä pallon liikuttaminen vei vierasjoukkueen jälleen rangaistusalueen sisälle 81. minuutilla, mistä seurasikin Ilveksen 0–3-maali. Joona Veteli pääsi palloon käsiksi muutaman metrin päässä maalista, ja keskikenttäpelaajan pienestä kulmasta lähtenyt matala laukaus painui maaliin maalivahti Pentin jalkojen kautta.

Ilveksen viimeisessä vaihdossa Adeleke Akinyemi otti avausmaalin tehneen Teemu Hytösen paikan 84. minuutilla.

Lukemat kaunistuivat jo 0–4:een 86. minuutilla, kun Jesse Kilo viimeisteli ensimmäisen maalinsa Ilveksen paidassa Veikkausliiga-debyytissään. Maksim Stjopinin tekemän pallonriiston jälkeen Ilves eteni jälleen kuudentoista alueen sisälle, missä pallo pomppi lopulta onnekkaastikin Kilolle, joka ei lähietäisyydeltä erehtynyt.

Oululaisten sivuvapaapotku 88. minuutilla ei tuottanut ongelmia, kun Faris Krkalić haki keskityspallon helposti näppeihinsä. Toisessa päädyssä Kalle Walliuksen vasemman jalan laukaus 18 metristä meni ohi oikealta. Ilveksen toisen varoituksen sai Tatu Miettunen lisäajan toisella minuutilla.

Lopulta selvin 0–4-lukemin tullut vierasvoitto nosti Ilveksen 39 pisteeseen ja ainakin hetkellisesti sarjakakkoseksi ennen huomista KuPS–FC Inter-kärkikamppailua.

Päävalmentaja Joonas Rantasen kommentit:

– Meillä kesti hetken aikaa löytää keinot viedä hyökkäyksiä syvälle, mutta kun löysimme avaimet siihen, niin peli oli hyvin kontrollissamme. Toinen jakso oli meiltä erinomainen. Se, että pystyimme riistojen jälkeen luomaan itse paikkoja lämmittää mieltä erityisesti.

– Hyvä voitto ja onnistumisia laajalti, tästä jatkamme kohti uutta viikkoa ja seuraavaa peliä.


Kuuntele Ilves+

Toimittajana Mikko Aaltonen


AC Oulu–Ilves 0–4 (0–0)
0–1 Teemu Hytönen 49’
0–2 Roope Riski (rp) 54’
0–3 Joona Veteli 81’
0–4 Jesse Kilo 86’

Yleisömäärä: 1380

Tilastot: Veikkausliiga.com

Ilveksen kokoonpano

1 Otso Virtanen (mv) (C) (12 Faris Krkalić (mv), 69’), 3 Matias Rale, 16 Tatu Miettunen, 22 Aapo Mäenpää, 30 Jardell Kanga (8 Maksim Stjopin, 69’), 7 Joona Veteli, 14 Anton Popovitch, 19 Oiva Jukkola (13 Kalle Wallius, 69’), 17 Marius Söderbäck, 9 Teemu Hytönen (27 Adeleke Akinyemi, 84’), 10 Roope Riski (28 Jesse Kilo, 78’)

Käyttämättömät vaihtopelaajat: 5 Sauli Väisänen, 18 Vincent Ulundu

Seuraava ottelu

Lauantaina 23.8. runkosarjan toiseksi viimeisessä kotiottelussa Ilveksen vieraaksi saapuu Veikkausliigaa johtava FC Inter. Osta liput klo 15.00 alkavaan huippuotteluun Lippupisteen verkkokaupasta tai myyntipisteistä ja tule kannustamaan keltavihreät voittoon!

LISÄÄ UUTISIA