Ilves/2 matkaa Poriin MuSan vieraaksi

Mika Laakso

Tällä kertaa Ilveksen vierasottelua ei pelatakaan Espoossa, kuten kolme edellistä, vaan matka suuntautuu Poriin. Urheilukeskuksen kentällä pallo pyörähtää liikkeelle kello 15.00.

Musan Salaman alkukausi on lähtenyt liikkeelle melkoisen nihkeästi, sillä viiden ottelun jälkeen saaliina on ainoastaan yksi piste ja maaliero on peräti 17 maalia pakkasella.

Porilaisten kausi alkoi kahdella tappiolla, kun ensin P-Iirot voittivat MuSan 4-0 ja Honka peräti 6-0. Toistaiseksi ainoan pisteensä Musa sai pelaamalla GrIFK:n kanssa 1-1 tasapelin, Luukas Heikkilän laukoessa joukkueensa kauden avausosuman.

Kaksi seuraavaa ottelua päättyivät jälleen tappioihin, ensin HJS:n haliessa pisteet 0-2 lukemilla ja EPS:n hurjastellessa kotonaan lukemiksi 6-1. Miiro Tähkänen toimi porilaisten maalintekijänä.

Espoon ottelun jälkeen MuSa ja päävalmentajana toiminut Henrique Martins purkivat sopimuksensa ja uudeksi käskijäksi siirtyi alkukaudesta kapteeninnauhaa kentällä kantanut Markus Jokinen.

Viime kaudella Ilves ja MuSa kohtasivat toisena kolme kertaa. Ensimmäinen kohtaaminen oli Suomen Cupin ottelu Porissa, jonka Ilves voitti 5-3. Molemmat sarjaottelutkin päättyivät Ilveksen voittoihin, Tammelassa lukemin 2-1 ja Porissa 0-2.

Yhtä vaille kaikki pelit torjunut Niilo Husu on suhteellisen tyytyväinen joukkueen alkukauteen, varsinkin kun voittotili viimein aukesi edellisessä ottelussa. Yhteistyö maalivahtivalmentajaksi täksi kaudeksi saapuneen Jarkko Ojaniemen kanssa on ollut hedelmällistä.

– Alkukauden pelaaminen on näyttänyt yleisesti hyvältä, mutta etenkin puolustuspelaamisessa on vielä kauden edetessä parannettavaa. Viime pelissä hyökkääminen oli parempaa kuin edellisissä peleissä ja saimme luotua paljon uhkaa varsinkin vastustajan selustaan. Sitä kautta saimme tarvittavat maalit ja hienon voiton.

– Uuden mv-valmentajan myötä tällä kaudella harjoitusten laatu on parantunut ja ollaan keskitytty edellistä yksityiskohtaisemmin eri osa-alueisiin, varsinkin maalin puolustamisessa.

– Porissa on odotettavissa nälkäinen ja arvaamaton vastustaja, mutta olemme valmiita ottamaan toisen peräkkäisen voiton.

Päävalmentaja Pasi Tuutti luottaa joukkueensa parantavan peliään entisestään, vaikkakin juuri valmentajaa vaihtaneen vastustajan toimia onkin hankala ennakoida.

– Olemme tällä viikolla keskittyneet molempien päätyjen toimintoihin. Haluaisimme parantaa boxien ratkaisuhetkien asioita niin, että myös tulos olisi suotuisampi meille useammin tulevissa peleissä.

– MuSa vaihtoi edellisen pelin jälkeen päävalmentajaa ja näissä hetkissä on hankalaa kohdata joukkue, jossa näin isoja muutoksia tapahtuu. Ennakkoanalyysistä ei ole samanlaista hyötyä valmistautumiseen kuten muissa peleissä. Olemmekin pyrkineet varmistamaan erilaiset toimintamallit meidän pelin periaatteiden kautta, jotta otteluun valmistautuminen olisi jotenkin optimaalinen.

– Joka tapauksessa olemme saaneet hyvän treeniviikon ja pelaajien valmius kamppailla ottelun voitosta näyttää omiin silmiini erinomaiselta. Huomenna päästään jälleen testaamaan omaa tämän hetkistä potentiaalia sekä keräämään infoa tulevien treeniviikkojen sisältöihin.


MUSA–ILVES/2

Lauantaina 23.5. klo 15.00
UK-tekonurmi
Urheilutie
28500 Pori

LISÄÄ UUTISIA