Kakkosen alkulohkon toinen kierros käynnistyy Ilveksen osalta kahdella luonnonnurmella pelattavalla ottelulla. Porista jo irtosi voitto, keskiviikkona sitä haetaan Nurmijärven Klaukkalasta.
Isäntäjoukkue NJS lähtee isännöimään Ilvestä peräti yhdeksän voitottoman ottelun putkessa, edellinen ja toistaiseksi ainoa voitto tuli sarja-avauksessa Atlantis Akatemiaa vastaan huhtikuussa. Tasapelejä kauden kymmeneen otteluun mahtuu kolme.
Viime perjantaina NJS oli jo kiinni toisesta voitostaan Atlantista vastaan, mutta vierailijat onnistuivat tasoittamaan ottelun lisäajalla 3–3 tulokseen päättyneessä ottelussa. Nurmijärveläisten maalintekijöinä olivat Daniel Ripatti kahdella ja Ajack Deng yhdellä osumallaan.
Ennen juhannustaukoa NJS kärsi tappion HPS:lle ja pelasi tasan MuSa:n ja HJS:n kanssa. Kesäkuun alusta luonnonnurmikentälleen päässyt NJS on pelannut kaikki kolme kotiotteluaan tasan.
NJS:n pelaavassa kokoonpanossa on esiintynyt tähän mennessä jo 31 pelaajaa, johtuen yhteistyöstä Ykkösliigan KäPa:n kanssa. Ripatti ja Deng ovat kolmella osumallaan joukkueen tehokkaimmat maalintekijät, Henry Nguyen on kahdella osumallaan seuraavana.
Keskinäinen kohtaaminen Tammelassa päättyi Ilveksen suurinumeroiseen 8–0 voittoon. Rasmus Väyrynen vastasi neljästä osumasta, Miko Koivuniemi laukoi kaksi ja kertaalleen verkkoja heiluttivat Oskari Paavola sekä Nils Veinbergs. Lucas Väyrynen piti oman maalinsa koskemattomana.
Aiempina kausina joukkueet eivät olekaan kohdanneet, sillä NJS on ollut sijoitettuna ”pääkaupunkiseudun” lohkoon.
Ilves/2 valmistautuu otteluun Kaupin nurmikentällä
Ilves palasi tauolta pirteästi ja katkaisi oman kolmen voitottoman ottelun putkensa lauantaina Porissa. MuSa:n nurmikentältä täydet pisteet irtosivat 0–2 vierasvoitolla,
Paavolan ja Veinbergsin toimiessa maalintekijöinä. Sakari Korri ansaitsi nollapelin loistavilla torjunnoillaan.
Kesäkuun pelit sujuivat Ilvekseltä vaisuhkosti, tasapelit Atlantista ja HJS:ää vastaan, sekä ruma 1–5 kotitappio P-Iiroille, eivät olleet lähelläkään joukkueen omaa suoritustasoa. Tauko tuli siihen nähden sopivaan saumaan.
Paavola ja Koivuniemi ovat seitsemällä osumallaan joukkueen tehokkaimmat pelaajat. Puolet vähemmän pelejä pelannut Väisänen on kuudella osumallaan seuraavana ja Porissakin onnistunut Veinbergs seuraavana neljällä maalilla.
Ilves jatkaa harjoittelua Kaupin nurmikentällä vielä alkuviikon, joka näytti olleen oikea ratkaisu ainakin Porin ottelun suhteen. Torstaina joukkue palaa evakkoretkeltään takaisin Tammelaan, jossa jo maanantaina on vuorossa kotipeli Kiffeniä vastaan.
Valtteri Lehtomäki on innoissaan päästyään pelikuntoon
17-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja Valtteri ”Snägä” Lehtomäki teki debyyttinsä Kakkosessa viime lauantaisessa vierasottelussa Porissa. Debyytti siirtyi loukkaantumisten takia parilla kuukaudella, mutta hiljalleen ikäluokkansa maajoukkueen runkopelaajiin kuuluvaa Snägää tämä ei haittaa.
– Hyvä fiilis on palata kentälle pitkän tauon jälkeen. Debyytti Kakkosessa viime lauantaina tuntui tosi hyvältä. oli tietysti vähän jännitystäkin, mutta ennen kaikkea kiitollinen olo siitä, että kroppa kestää taas pelaamista. Loukkaantumiset ovat aina haastavia, mutta nyt olo on hyvä ja pelikunto kehittyy koko ajan.
Joukkue on tottunut harjoittelemaan ja pelaamaan tekonurmikentillä, mutta nyt on kaksi peliä peräkkäin nurmella. Onko isoa merkitystä, kummalla alustalla pelataan?
– Kyllä itse henkilökohtaisesti nautin enemmän luonnonnurmella pelaamisesta, koska siinä on aina omanlainen fiilis.
Valkeakosken nappulaliigassa uransa aloittanut, mutta jo varhain Ilvekseen siirtynyt Snägä viihtyy Tampereella ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat selvillä. Ilveksen kanssa solmittu kolmivuotinen sopimus tuo turvaa.
– Tampereella viihdyn erittäin hyvin, olen käynyt täällä kouluakin yläkoulusta saakka. Tämän kauden päätavoite on pysyä terveenä ja saada ehjä jakso pelejä alle. Se on tärkein edellytys kehitykselle. Haluan pelata mahdollisimman paljon ja tehdä kentällä eroa – oli kyse sitten tehoista, työmäärästä tai pelin rakentelusta. Lähitulevaisuudessa tavoite on tietysti nousta Veikkausliigaan ja vakiinnuttaa paikka siellä.
Valmennus peräänkuuluttaa perusasioihin keskittymistä
Kun sarjan toisena ja toiseksi viimeisenä olevat joukkueet kohtaavat, on aina vaarana keskittymisen lipsahtaminen vääriin asioihin. Varsinkin, jos edellinen kohtaaminen on päättynyt 8–0 voittoon.
Päävalmentaja Iikka Miettinen uskoo joukkueensa välttämään sudenkuopat keskiviikon ottelussa.
– Ollaan aiheesta keskusteltu pelaajien kanssa ja uskon heidän lähtevän riittävällä nöyryydellä otteluun. He sanoivat itse, että tuo Tammelan kohtaaminen oli pitkään ihan tasaväkistä taistoa ja lukemat repsahtivat vasta pelin lopulla.
Pieni otteluruuhkakaan ei aiheuta ongelmia pirteästi tauolta palanneeseen joukkueeseen.
– Meillä on sopivasti rotaatiota kokoonpanossa, joten kuormaa pystytään hyvin jakamaan. Tauon jälkeen saatiin selvitettyä ne ongelmakohdat, jotka ennen taukoa hiersivät. Nyt vaan pidetään hyvää virettä yllä.
Joukkue on jatkanut harjoittelua nurmikentällä, mikä ainakin MuSa-peliin tuotti tulosta. Päätös puolentoista viikon evakkoretkestä oli siis kannattava?
– Klaukkalassa pelataan jälleen nurmella, vaikea sanoa kuinka lähellä se on Kaupin nurmikenttää. Kyllähän Kauppi on todella hyvä nihkeän ruohokentän simulaattori näitä pelejä varten. Tarpeeksi hyvä harjoitteluun, muttei silti liian hyvä.
Keskiviikkona saattaa olla lämmin päivä, miten pelaajat on ohjeistettu nesteytyksen suhteen?
– He tietävät, että elektrolyyttejä, eli urheilujuomaa, pitää nauttia runsaasti.
NJS – ILVES/2
Keskiviikkona 2.7. klo 19
Klaukkalan urheilupuiston nurmikenttä
Kisatie 9
01800 KLAUKKALA












