Ilves kohtaa runkosarjan viimeisessä vierasottelussaan AC Oulun

Mikko Alahäivälä

LA 16.8. 17:00AC Oulu - Ilves, Oulu

0 - 4
(0-0)

Ilveksen ottelut jatkuvat tänään vieraissa AC Oulua vastaan. Toukokuussa Tammelan Stadionilla nähty sarjakauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi 0–0-tasapeliin.

AC Oulu voittanut 19 ottelustaan neljä, pelannut kolme tasapeliä ja hävinnyt 12 kertaa joukkueen maalieron ollessa 25–39. Laivastonsiniset ovat 15 pisteensä myötä sarjataulukossa yhdentenätoista eli toiseksi viimeisenä. Oululaisten kotiotteluiden saldona on kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja viisi tappiota.

Viime kierroksella AC Oulu taipui vieraissa sarjakärki FC Interille viime minuuttien ratkaisumaalilla lukemin 3–2. Oululaisten osumista vastasi Julius Körkkö. Ruotsalaismaalivahti William Eskelinen loukkaantui ottelussa ja on sivussa loppukauden. Edellisissä otteluissa FF Jaro haki pisteet Oulusta maalein 0–1, kun taas IFK Mariehamnin AC Oulu kaatoi vieraissa Momodou Faderan 85. minuutilla tekemällä maalilla 0–1.

Joukkueen parhaat maalintekijät ovat neljä osumaa iskeneet Julius Körkkö ja Justin Rennicks. Maalisyötöt mukaan luettuna joukkueen tehokkain pelaaja on ollut Niklas Jokelainen, jonka tehot ovat 3+4. Puolustuksessa suurimmat peliminuutit on kellottanut joukkueen jo jättänyt Miika Koskela. Maalinsuulla päävastuuta kantoi ennen loukkaantumistaan William Eskelinen, joka torjui 17 ottelussa. 19-vuotias Niklas Schulz on pelannut kolmessa ottelussa, kun taas FC Inter -pelissä vaihdosta Eskelisen tilalle tulleelle 18-vuotiaalle Johannes Pentille kyseessä olivat ensimmäiset peliminuutit Veikkausliigassa.

Suomen Cupissa AC Oulu on edelleen mukana välierissä, joissa se kohtaa HJK:n. Aiemmilla kierroksilla oululaiset pudottivat SJK:n, PK-35:n, VJS:n, Herculeksen ja PonPan.

Kesän siirtoikkunassa AC Oulun riveihin ovat liittyneet ranskalainen laitahyökkääjä Lamine Ghezali, beniniläispuolustaja Charlemagne Azongnitode, ghanalaistoppari Shadirac Chyreme Say ja englantilaishyökkääjä Shayon Harrison. Miika Koskelan laina puolestaan päättyi, ja puolustaja palasi Norjaan. Myös puolustaja Leon Bergsman, hyökkääjä Rene Kähkösen ja keskikenttäpelaaja Abu Dumbuyan sopimukset tulivat päätökseensä.

Ilves hakee paluuta voittokantaan

36 pistettä kerännyt Ilves on 19 ottelun jälkeen sarjataulukon kolmannella sijalla. Sarjakärki FC Inter on seitsemän pistettä tamperelaisia edellä 43 pisteessä, kun taas sijoilla 2–5 olevat KuPS, Ilves, HJK ja SJK ovat kolmen pisteen sisällä toisistaan 37–34 pisteen välillä.

Ilves koki viime pelissä kauden viidennen tappionsa Veikkausliigassa, kun tunnin verran yhden miehen ylivoimalla pelannut HJK karkasi lopussa 5–1-voittoon. Joona Vetelin saama punainen kortti ottelun 33. minuutilla muutti ottelun luonnetta merkittävästi, mutta Ilves meni siitä huolimatta 0–1-johtoon André Raymondin syöttämällä Oiva Jukkolan läpiajomaalilla 65. minuutilla. Helsinkiläiset kuitenkin kuittasivat nopeasti kahdella osumalla, ja viimeisten minuuttien aikana lukemat repesivät, kun Ilves pyrki vielä nousemaan pisteille.

Ilves anoi Palloliitolta Joona Vetelin kentältäpoiston aiheuttaman kahden ottelun pelikiellon poistamista. Anomus meni läpi, ja Vetelin saama punainen kortti ja kahden ottelun pelikielto kumottiin, joten keskikenttäpelaaja on käytettävissä normaalisti.

Ilveksen ja AC Oulun sarjakauden ensimmäistä kohtaamista todistettiin Tammelan Stadionilla 24. toukokuuta. Oululaiset aiheuttivat sitä ennen yksitoista peräkkäistä kotiottelua Veikkausliigassa voittaneelle Ilvekselle pitkästä aikaa pistemenetyksen kotistadionillaan, kun ottelu päättyi maalittomana 0–0-tasapeliin.

Päävalmentaja Joonas Rantasen luotsaama Ilves lähtee tämän illan otteluun voittoa janoten. Otto Tiitinen on kokoonpanosta sivussa, ja Vasilije Bakić ei ole vielä saanut oleskelulupaa.

– Lyhyt mutta hyvä treeniviikko takana, edessä uusi peli ja uusi mahdollisuus. On aivan selvää, että me haluamme tehdä Oulussa hyvän suorituksen ja palata voittojen tielle. Kaikki edellytykset tähän on olemassa, toteaa Rantanen.

– Hektisen heinäkuun jälkeen olemme saaneet pari pidempää treeniviikkoa. Uskon, että tällä on positiivinen vaikutus meidän pelaamiseemme. Olemme päässeet muistuttamaan perusasioista ja toisaalta kehittämään niitä asioita, joissa parannettavaa on.

– Nyt ajatukset ovat kuitenkin täysin Oulu-pelissä. Olen vakuuttunut, että saamme hyvän peli-ilmeen päälle ja sitä kautta energisen esityksen.

AC Oulu–Ilves
Lauantaina 16.8. klo 17.00
Raatin Stadion
Raatintie 2
90100 Oulu
Katso: Ruutu.fi
Kuuntele: Ilves+

Ilves+:n ottelulähetykseen sisältyvät 45 minuuttia ennen ottelun alkua käynnistyvä ennakkolähetys, otteluselostus ja jälkipelit. Liity seuraamme osoitteessa ilvesfootball.com!

LISÄÄ UUTISIA