Ilves/2-joukkueen uudeksi päävalmentajaksi on nimitetty Henri Jussila, joka toimii myös osana seuran Veikkausliiga-joukkueen valmennusryhmää. Viime kaudella Ilves/2-joukkueen apuvalmentajana toimineen Jussilan sopimus kattaa kauden 2026.
Keväällä 2025 Ilveksen organisaatioon liittynyt Henri Jussila, 32, työskenteli menneellä kaudella apuvalmentajana Iikka Miettisen johtamassa Ilves/2:n valmennusryhmässä. Joukkue sijoittui Miesten Kakkosen alkusarjassa toiseksi ja voitti ylemmän loppusarjan. Nousukarsinnoissa Ykköseen Ilves/2 kaatoi JBK:n, mutta taipui finaaleissa TPV:lle.
Ilvestä ennen Jussila toimi apuvalmentajana TPS:n edustusjoukkueessa kauden 2024 ja HJK:n organisaatioon kuuluvassa Klubi 04:ssa kaudet 2022 ja 2023. Valmennusuransa alussa hän vaikutti myös Käpylän Pallossa, SAPA:ssa ja Etelä-Espoon Pallossa.
– Valinnasta Ilves/2:n päävalmentajaksi on luonnollisesti hyvät fiilikset. Olen kiitollinen seuralle saamastani luottamuksesta ja haluan totta kai osoittaa olevani sen arvoinen, sanoo Henri Jussila.
– Viime kausi Iikka Miettisen johtamassa valmennustiimissä oli nousua vaille upea matka. Koen, että pelaajiemme kanssa yhdessä aikaansaamamme vaikutus heidän kehittymiseensä oli yksi tehokkaimmista, mitä olen itse kokenut – ottaen vielä huomioon, että tulimme Iikan kanssa joukkueen taustalle vasta kesken harjoituskauden. Pelaajamme painoivat upeasti töitä, ja oli ilo olla osa sellaista ympäristöä.
Alkavalle kaudelle joukkueen päävalmentajaksi nimitetty Jussila painottaa Ilves/2:n tärkeyttä pelaajien ja koko seuran toiminnan kehittämisessä.
– Ilves/2-joukkueen ensisijaisena tarkoituksena on kehittää ja valmistaa pelaajiamme ammattilaiskentille kaikilla mahdollisilla osa-alueilla, jotta he olisivat valmiita ottamaan askeleen kohti edustusjoukkuettamme ja parhaassa tapauksessa siirtokorvauksen arvoisia pelaajia vielä isompiin ympyröihin, toteaa Jussila.
– Reservijoukkue on siten valtavan tärkeä paikka seuran kannalta. Voimme olla kiitollisia siitä, että Ilveksessä tätä arvostetaan ja tuetaan paremmin kuin missään muualla olen itse päässyt kyseistä kokemaan. Resurssit ja olosuhteet pelaajien tukemiseen ovat täällä kansallista huippua. Ajanjakso Ilves/2:ssa on todella tärkeä nuorille pelaajille, jotka ottavat ensimmäisiä kokemuksiaan aikuisten peleistä. Seura, joka kykenee toisteisesti tuottamaan pelaajia omaan edustusjoukkueeseensa, saa lukemattomia kilpailuetuja ja vakaan pohjan toiminnan jatkumiselle ja kehittämiselle.
Päävalmentaja Henri Jussila haluaa Ilves/2:n pelaavan aktiivista jalkapalloa, jossa joukkue hallitsee omalla toiminnallaan pelin kulkua ja tempoa.
– Pelillisesti Ilves/2 tulee olemaan joukkue, jolla on jatkuvasti pyrkimys määrittää pelin virtaa. Konkreettisemmin tulemme varmasti näkemään pallon kanssa paljon vastustajan muodon sisään ja taakse pyrkivän joukkueen, joka räjähtää pallon menetyksen jälkeen riistämään sen takaisin. Vastustajan hallitessa palloa haluamme paineistamalla pakottaa vastustajan tekemään virheitä, emmekä anna heille edes erikoistilanteissa turvallista hetkeä hengähtää, kuvailee Jussila.
– Tuloksellisesti olisi kunnianhimon puutetta tavoitella muuta kuin parannusta viime kaudesta. Kannustan ihmisiä tulemaan alkavalla kaudella paikan päälle Tammelaan myös Ilves/2:n peleihin näkemään tulevia ammattilaisia ja seuraamaan nuorten pelaajien kehittymistä. Viihdyttävyyttä on takuulla tarjolla!
Ilveksen urheilutoimenjohtajana aloittaneelle Iikka Miettiselle Jussilan kiinnittäminen Ilves/2:n päävalmentajaksi oli ensimmäisiä tehtäviä uudessa toimenkuvassaan.
– Pääsin nauttimaan Henri Jussilan valmennustaidoista kauden 2025 aikana, ja kun oma uusi roolini varmistui, “Jusan” saaminen Ilves/2:n päävalmentajaksi oli prioriteettilistallani numero yksi. Jusan jatko takaa sen, että Ilves/2 on sarjatasosta huolimatta pelaajakehitysympäristönä myös tulevalla kaudella Suomen paras maamme kakkosjoukkueista, sanoo Miettinen.
– Ilves/2 pääsee alkavaan kauteen johdossaan valmentaja, joka tuntee seuran, sen toimintakulttuurin ja erityisesti nuoret pelaajat erittäin hyvin. Työnteko jatkuu siten joukkueessa täydellä teholla heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
Henri Jussilan johtamaan Ilves/2:n valmennus- ja johtoryhmään kuuluvat tulevalla kaudella apuvalmentaja Niko Hasa, maalivahtivalmentaja Jarkko Ojaniemi, fysiikkavalmentaja Veeti Mansukoski, joukkueenjohtaja Petri Kuula, psyykkinen valmentaja Henna Hukkanen, hyvinvointivalmentaja Anna Ojala, lääkäri Ari Hännikäinen, huoltaja Mika Laakso sekä toimihenkilö Jussi Paavola.












