Mika Laakso

Nousukarsintapaikat varmistaneet Ilves/2 ja TPV ratkaisevat lohkonsa kärkipaikan sunnuntaina Kaupissa. Lohkon voittaja saa hiukan helpomman loppuohjelman varsinaiseen nousukarsintaan, joten panoksena on paljon enemmän kuin lohkovoitto.

Ilves lähtee otteluun kahden pisteen karkumatkalta eli perinteinen ”tasapeli riittää” pitää TPV:n takana. Voitontahtoinen Ilves lähtee kuitenkin hakemaan kauden kolmatta voittoa paltsareista ja kymmenettä perättäistä voittoaan.

Lohkoissa tilanteet vielä hiukan avoinna

Lohkon kolmanneksi sijoittuvalla HJS:llä puolestaan on edessään mielenkiintoinen tilanne. Kolmesta lohkosta ainoastaan kaksi parasta kolmosta pääsee jatkoon ja heidän paremmuutensa lasketaan erikoisella kaaviolla. Siihen lasketaan suhteellinen paremmuus ottaen huomioon ainoastaan ottelut lohkon kärkikaksikkoa sekä neljänneksi tullutta joukkuetta vastaan. HJS saa nimittäin paremmat pisteet, mikäli se häviää päätösottelunsa HPS:aa vastaan.

A-lohkossa on kärkikaksikko jo selvillä, FC Honka voittaa ja vantaalainen VJS on toinen. Kolmas sija ratkeaa sunnuntain päätöskierroksella, kun lappeenrantalainen PEPO matkaa Helsinkiin Puistolan Urheilijoiden vieraaksi. PEPO on kolme pistettä edellä, joten PuiU tarvitsee ottelusta voiton noustaakseen kolmanneksi.

C-lohkossa on VPS Akatemia varmistanut ykkössijan, mutta seuraavat sijat ratkeavat vasta sunnuntaina. Kokkolalainen GBK on 40 pisteellä toisena ja isännöi VPS:aa, kun taas kahden pisteen päässä oleva JBK Pietarsaaresta saa vieraakseen torniolaisen TP-47:n.

Jatko-otteluiden määrittämiseen tarvitaan taskulaskinta

Nousukarsintojen ottelukaavio ei ole sieltä helpoimmasta päästä, ainakaan ennen lopullisten sijoituksien selviämistä. Ilveksen ja TPV:n kohdalla on kuitenkin tärkeää olla lohkon ykkönen, jolla välttäisi varmuudella kohtaamasta ennakkosuosikkina lähtevän Hongan.

Ilves tai TPV on toiseksi paras lohkoykkönen, Hongan ollessa paras ja VPS Akatemia kolmas. Tällöin tamperelaisille tulisi vastaan ensimmäisessä otteluparissa paras kolmanneksi sijoittunut joukkue, paitsi jos se on HJS. Silloin vastaan tulisi toiseksi paras lohkokolmonen eli tämän hetken sijoituksilla PEPO tai JBK.

Toiseksi tulleelle tamperelaisjoukkueelle tulee vastaan paras lohkokakkonen eli VJS tai kolmas lohkovoittaja VPS Akatemia, sillä saman lohkon joukkueet eivät voi kohdata ensimmäisellä kierroksella. Pelataan kaksiosainen ottelupari, josta voittaja menee jatkoon.

Varsinaiset nousijat ratkotaan myös kahdessa otteluparissa, joiden voittajat nousevat ensi kauden Ykköseen. A- ja B-lohkojen voittajat eivät kuitenkaan kohtaa toisiaan, siksi lohkon kärkisija on houkuttelevampi vaihtoehto.

Joukkueen sisällä ei kuitenkaan ole vastustajia mietitty, vaan keskittyminen on ollut omassa tekemisessä ja TPV:n kohtaamisessa. Vahvalla TPV:llä on riveissään useita rutinoituneita kokemuksen omaavia pelaajia, joten kova ottelu on Kaupissa luvassa.

Kaksi vahvaa tamperelaista vastakkain

TPV piti lohkon kärkipaikkaa hallussaan vielä kaksi viikkoa sitten, mutta yllätystappio HJS:lle pudotti heidät Ilveksen taakse. Edellisessä ottelussa TPV otti 0–1-vierasvoiton HPS:sta Rudi Dieterin maalilla.

Kauden molemmat keskinäiset kohtaamiset Ilves on voittanut. Tammelassa peräti 5–1, jolloin Ilveksen maalit tekivät Miko Koivuniemi kahdesti ja kertaalleen osuneet Oskari Paavola, Iiro Talvitie sekä Samuel Syrjänen. TPV:n osuman laukoi Eric Bullock. Kaupista Ilves haki 0–2-vierasvoiton Paavolan ja Koivuniemen osumilla.

Ilves hurjasteli edellisessä ottelussaan lukemiksi 5–1, kun Kiffen oli saapunut Tammelaan vierailulle. Paavola iski silloin hattutempun ja kaksi maalia merkattiin vieraiden omiksi osumiksi.

Sunnuntaina Kaupissa nähdään kuuma paikallisottelu. Kello 17.00 alkavaan otteluun on luvassa melkoinen yleisöryntäys, kun molempien joukkueiden kannattajat ovat saapumassa kannustamaan omaa joukkuettaan. Varmista paikkasi ajoissa ja osta lippu ennakkoon.

TPV–ILVES/2
Sunnuntaina 21.9. klo 17.00
Kauppi 3 TN
Osta liput: Lippu.fi/TPV

LISÄÄ UUTISIA