Kakkosen B-lohkossa alkavat jatkosarjojen paikat olla suurimmaksi osaksi selvillä. Ilves kamppailee TPV:n kanssa lohkon kärkipaikasta, mutta vieraaksi saapuva PPJ taitaa jäädä alempaan jatkosarjaan.
PPJ tarvitsee ehdottomasti täydet pisteet Tammelasta, mikäli mielii pitää haaveet pääsystä ylempään jatkosarjaan elossa. Edellisessä ottelussaan he onnistuivatkin katkaisemaan viiden voitottoman ottelun putkensa kaatamalla kotonaan MuSa:n peräti 6–1.
Jätkäsaaressa PPJ:n maalitykki Aku Haajanen laukoi hattutempun ja kasvatti maalisaldonsa jo kymmeneen osumaan, millä hän jakaa Ilveksen Oskari Paavolan kanssa lohkon maalintekijäpörssin kärkipaikan. Muut maalintekijät MuSa:n kaadossa olivat Rayane Ouazine, Aleksi Kilpeläinen sekä Rasmus Turkulainen.
Toukokuussa pelatussa keskinäisessä kohtaamisessa Ilves oli parempi maalein 2–4. PPJ:n maalintekijöinä olivat tuolloinkin Haajanen sekä Kilpeläinen ja Ilvekseltä osuivat Nils Veinbergs kahdesti sekä Paavola ja Miko Koivuniemi kertaalleen.
Ilveksellä on hyvä harjoitusviikko takana
Sarjakärki TPV: n viime viikolla toistamiseen voittanut Ilves on harjoitellut koko viikon hyvin ja sairastuvalta palanneet pelanneet pelaajat ovat lisänneet jälleen kilpailua peliajasta. Harjoituksissa onkin nähty melkoisen intensiivistä kamppailua, mikä varmasti kantaa myös itse otteluun.
TPV-ottelu oli hiukan kaksijakoinen ottelu. Avausjaksoa Ilves hallitsi mielin määrin ja siirtyi jo reilussa 20 minuutissa Paavola ja Koivuniemen johdoilla kahden maalin johtoon. Siinä vaiheessa näytti keväisen röykytysvoiton olevan jälleen tulossa.
TPV kuitenkin sai toiselle jaksolle kovan kirivaiheen päälle ja otti pelin hallinnan itselleen. Ilves kuitenkin puolusti tiiviisti sekä järkevästi ja Lucas Väyrynen huolehti oman maalinsa pysyvän koskemattomana. 2–0 voitollaan Ilves nousi jo pisteen päähän paikallisvastustajastaan.
Ilveksen kokoonpanossa nähtäneen peräti neljä pelaajaa, jotka olivat mukana edustusjoukkueen voittaessa torstaina hollantilaisen huippujoukkue AZ Alkmaarin. Oskari Multala pääsi jopa kentälle asti, kun hän korvasi Otto Tiitisen toisen jakson alkuminuuteilla. Penkillä olivat jännittämässä maalivahti Väyrysen lisäksi Ville Kumpu ja Jaakko Moisio.
TPV voitti eilen kierroksen oman ottelunsa, joten ovat nyt neljä pistettä Ilvestä edellä. Myös tupsukorvien selän takaa kuuluu huohotusta, sillä P-Iirot ovat pisteen ja HJS kaksi pistettä perässä. Tosin ovat jo tämän kierroksen ottelunsa pelanneet.
Tänään helteisellä Tammelan Stadionilla on nähtävissä jännittävä ja viihdyttävä jalkapallo-ottelu, jota kannattaa ehdottomasti saapua seuraamaan. Ottelu alkaa jo klo 15.
ILVES/2 – PPJ
Sunnuntaina 27.7. klo 15
Tammelan Stadion
Osta lippu ennakkoon lippu.fi












