Juhannustauon jälkeistä Pirkanmaan derbyä dominoinut Ilves jatkaa keskiviikkona pistejahtiaan Tammelan Stadionilla, jonne vieraaksi saapuu KTP.
Lauantaina Valkeakoskelta hienon 0–4-derbyvoiton hakenut Ilves lähtee kiireiseen heinäkuuhun hyvistä asemista sarjataulukon kolmannelta sijalta. Keltavihreät pelaavan heinäkuun aikana kahdeksan ottelua, joista neljä on Veikkausliiga-pelejä ja neljä europelejä. Tällä viikolla keskiviikkona kotiottelussa vastaan asettuu KTP ja lauantaina vierasottelussa SJK.
FC Hakaa vastaan Ilves meni johtoon 21. minuutilla rangaistuspotkusta, jonka pisti varmasti sisään Roope Riski. Kotijoukkue joutui punaisen kortin myötä alivoimalle 39. minuutilla, minkä ottelua muutenkin hallinnut Ilves hyödynsi tuloksellisestikin toisella puoliajalla. Maksim Stjopin tuplasi johdon 49. minuutilla, ja kaksi viimeistä osumaa syntyivät loppuminuuteilla. 89. minuutilla syntyneen Hakan oman maalin jälkeen loppulukemat laukoi Teemu Hytönen lisäajan kolmannella minuutilla. Otso Virtanen torjui sarjakauden kuudennen nollapelinsä.
Marius Söderbäck hankki Ilveksen rangaistuspotkun, syötti Stjopinin maalin ja koski viimeisenä Ilves-pelaajana palloon myös valkeakoskelaisten omassa maalissa. Maalit ja maalisyötöt yhteen laskettuna Söderbäck on ollut keltavihreiden tehokkain pelaaja tällä kaudella. Söderbäckin tehot ovat 3+3, Joona Vetelin 3+2 ja Roope Riskin 4+1.
Hakaa vastaan Ilves sai kokoonpanoonsa takaisin myös alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa mukana olleet Oiva Jukkolan, Teemu Hytösen ja Kalle Walliuksen.
– Haka-peli oli loistava peli meiltä. Jo ennen vastustajan ulosajoa hallitsimme aika lailla täysin peliä. Onnistuimme niissä asioissa kuin halusimmekin. Aina kun Haka sai pallon, pyrimme olemaan lähellä, usein riistimmekin pallon ja saimme momentumin hyvin meille. Mielestäni pidimmekin sen aika hyvin koko loppupelin ajan. Tietenkin kun pääsimme ylivoimalla pyörittämään peliä, niin se aina auttaa. Tosi ehjä kokonaisuus ja saimme kivasti maalejakin tehtyä, niin tuntui hyvältä, kommentoi Oiva Jukkola.
Ilveksen kotisaldona tämän kauden Veikkausliiga-otteluista on neljä voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio. Kuuden kotiottelun jälkeen keltavihreiden yleisökeskiarvo on 5748.
– Tosi kiva päästä Tammelaan taas pelaamaan – täällä se peli on ehkä parhaiten kulkenutkin. Heinäkuussa kotipelit olivat aivan mahtavia tapahtumia viime vuonna, ja toivottavasti ovat nytkin, sanoo Jukkola.
Ilveksen ja keskiviikkona vastaan asettuvan KTP:n sarjakauden ensimmäinen kohtaaminen nähtiin Kotkassa 19. huhtikuuta, jolloin Ilves oli parempi maalein 0–5. Maalinteossa onnistuivat tuolloin Roope Riski kahdesti, Marius Söderbäck, Lauri Ala-Myllymäki ja Teemu Hytönen. Veikkausliiga-kauden alla pelatussa harjoitusottelussa KTP puolestaan haki Tampereelta 0–2-vierasvoiton.
– KTP:llä on hyviä yksilöitä, jotka pystyvät omalla taidollaan tekemään meille aika paljon hankaluuksia. Pitää olla tarkkana, mutta kyllä minä oletan, että lähdemme dominoimaan varsinkin täällä kotikentällä, toteaa Jukkola.
Katso Jukkolan haastattelu kokonaisuudessaan ja tilaa Ilveksen YouTube-kanava
KTP katkaisi voitottoman jaksonsa
Täksi kaudeksi Veikkausliigaan noussut KTP on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä sijalla 11. Joukkueen 12 ottelua ovat tuottaneet kaksi voittoa, kolme tasapeliä ja seitsemän tappiota maalieron ollessa 13–31. Sarjanousija on päästänyt tähän mennessä eniten maaleja ja tehnytkin toiseksi vähiten. Viidestä vierasottelustaan kotkalaiset voittivat ensimmäisen, mutta hävisivät neljä viimeisintä.
Nyt KTP:llä on kuitenkin alla kotivoitto, kun lauantaina sarjanousijoiden välisessä kamppailussa FF Jaro kaatui lukemin 3–2. Pietarsaarelaiset aloittivat maalinteon, mutta Petteri Forsell tasoitti rangaistuspotkusta 34. minuutilla ja Assane Seck vei kotkalaiset johtoon Forsellin pitkästä pystysyötöstä 43. minuutilla. Toisella jaksolla Seck osui uudestaan 49. minuutilla, ja vaikka Jaro kavensi vielä lisäajalla, jäivät pisteet Kotkaan.
Samalla päättyi KTP:n seitsemän ottelua ja kaksi kuukautta kestänyt voitoton jakso Veikkausliigassa. Edellinenkin voitto tuli samoin numeroin FF Jaroa vastaan 26. huhtikuuta.
Assane Seck on tehnyt sarjakaudella yhteensä kolme maalia, kun taas Aleksi Tarvonen, Armaan Wilson ja Petteri Forsell ovat osuneet kahdesti. Yhdeksässä ottelussa pelanneen Forsellin tilillä on myös kolme maalisyöttöä. Joukkueen kapteeni Joona Toivio on pelannut puolustuksen keskustassa täydet minuutit jokaisessa ottelussa. Seuraavaksi eniten vastuuta ovat saaneet Atomu Tanaka ja Tabi Manga. Maalivahdeista Maksym Zhuk on torjunut seitsemässä ottelussa, Jiri Koski viidessä ja Madou Diakité yhdessä.
Suomen Cupissa KTP voitti neljännellä kierroksella Ykkösliiga-joukkue Jippon vieraissa rangaistuspotkukilpailun jälkeen, mutta koki viidennellä kierroksella vierastappion Ykkösessä pelaavaa KPV:tä vastaan.
KTP:n uusin hankinta on loppukauden mittaisella sopimuksella joukkueeseen liittynyt brasilialaishyökkääjä Lucas Rangel, jonka sopimus julkistettiin viime lauantaina. Jaroa vastaan ensimmäiset minuuttinsa pelannut Rangel on edustanut aiemmin Veikkausliigassa KuPSia 61 ottelussa, joissa hän on tehnyt 20 maalia.
Ilvestä vastaan KTP:ltä on sivussa ainakin korttitilin täyttymisen takia pelikiellossa oleva puolustaja Matias Paavola.
Päivitys 2.7.2025: Tänään seura julkisti kaksi loppukauden mittaista sopimusta. Joukkueeseen liittyvät ruotsalaismaalivahti Oscar Linner, 28, ja hänen pikkuveljensä Albin Linner, 26, jonka pelipaikka on vaihdellut.
Haka-pelissä loukkaantunut Lauri Ala-Myllymäki pelikunnossa
Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen Valkeakoskella lauantaina. Keskiviikkonakin peli kuitenkin alkaa taas nollilta, ja keskittymisen tulee olla kunnossa alusta asti.
– Hakaa vastaan teimme meidän pelaamisemme perusasioita hyvin, nyt kyse on niiden toistamisesta. Pystymme varmasti luomaan maalintekopaikat, mutta keskittymisen puolustusteoissa on oltava korkealla koko pelin ajan, kommentoi Rantanen.
– Tiedämme KTP:n vahvuudet ja keinot luoda maalintekopaikkoja. Ne meidän on hoidettava, jotta oma maalimme pysyy puhtaana.
Lauantaina Hakaa vastaan iskun päähänsä saanut Lauri Ala-Myllymäki joutui jättämään pelin kesken, mutta pahemmalta vältyttiin.
– Pelaajatilanteemme on hyvä. Lauri Ala-Myllymäki on pelikuntoinen ja Felipe Aspegren lähellä pelikuntoa, mutta keskiviikko saattaa tulla liian nopeasti. Varmasti joitakin muutoksia avauskokoonpanossa nähdään Haka-pelistä. Meillä on käytettävissä paljon pelaajia, joilla on hyvä pelivire yllä, sanoo päävalmentaja Rantanen.
Lue myös: Otteluinfo
Ilves–KTP
Keskiviikkona 2.7. klo 18.00
Tammelan Stadion
Tammelankatu 25
33500 Tampere
Osta liput: Lippu.fi/ilvesfootball
Katso: Ruutu.fi
Kuuntele: Ilves+
Ilves+:n ottelulähetykseen sisältyvät 45 minuuttia ennen ottelun alkua käynnistyvä ennakkolähetys, otteluselostus ja jälkipelit. Liity seuraamme osoitteessa ilvesfootball.com!















