EBK onnistui pitkään pitämään ottelun johtoa hallussaan, mutta lopulta voitontahtoinen Ilves nousi kahden maalin tappioasemasta voittoon.
Ilves oli hyvin valmistautunut otteluun ja pelitaktiikka oli luotu vastustajan videoilta ennakkoon huomioitujen taktiikoiden mukaisesti. EBK yllätti kuitenkin pelaamalla aivan eri tyylisesti, mikä näytti jäädyttävän Ilveksen hyökkäyspelaamisen kokonaan.
EBK:n passiivinen puolustaminen, lähes kokonaan Ilveksen puolustusta paineistamatta, aiheutti pitkään kotijoukkueelle haasteita. Linjojen taakse ei päästy ja pelin tempo laski melkoisesti. Selvästä pallonhallinnasta ei tuntunut olevan apua.
Vieraat saivat harvakseltaan omia hyökkäyksiään aikaiseksi, mutta sai niistä kuitenkin useita kulmapotkuja sekä rajaheittoja. Yksi pitkistä heitoista myös tuotti tulosta 16. peliminuutilla, kun jälkitilanteesta pallo pomppasi boksin rajalle, josta Ville Makkonen laukoi ottelun avausmaalin. Luonnollisesti johtoasemassa EBK:n puolustus pysyi vähintään yhtä tiiviinä, eikä Ilves löytänyt aseita puolustuslinjan murtamiseen.
Toinen jaksoi samalla tavalla, Ilveksen etsien väyliä päästä hyville maalintekopaikoille ja EBK:n pyrkiessä iskemään vastahyökkäyksillä. Ilman Niilo Husun mainioita torjuntoja olisi vierasjohto saattanut kasvaa huomattavasti suuremmaksikin.
Husu kuitenkin ohitettiin vielä kertaalleen, tällä kertaa kulmapotkusta. Lassi Vennervirta sai juuri sen verran päätään Oskari Hietasen antamaan kulmaan, että pallo leijui Husun käsien ohi takakulmaan.
Kahden maalin johto innosti vieraita hiukan rohkeampaan hyökkäyspelaamiseen, mikä johti kuitenkin Ilves kavennusosumaan. Valtteri Lehtomäki riisti pallon omalla alueella ja lähetti nopeasti syötön vasemmalle laidalle Rasmus Rautavirralle. Ilveksellä oli ensimmäistä kertaa hyökkäys, jota ei ollutkaan sininen muuri vastassa, joten Rautavirta hyödynsi taitojaan ja laukoi upeasti kaukaa pallon takayläkulmaan.
Samalla Ilves otti kentälle parin tuoreita jalkoja, kun viime kauden maalitykki Oskari Paavola ja nuori Niilo Kyllönen korvasivat Viljami Valkealahden ja Aapeli Räsäsen. Kavennusosuma tyrehdytti vieraiden hyökkäysinnon ja vähän raskastekoisemmat pelaajatkin alkoivat väsyä. Ilves vyörytti peliä koko ajan kohti vieraiden maalia, mutta tulosta ei näyttänyt syntyvän.
Ansaittu tasoitus syntyi 87. minuutilla, kun Ilveksen syöttömylly jauhoi ja Rautavirta vapautti Rasmus Halosen keskityspaikkaan aivan vasemman sivurajan tuntumaan. Millintarkka keskitys löysi tiensä hienosti varjostajastaan irti päässeen Elias Tammisen, joka puski kauden kahdeksannen osumansa.
Ilvekselle piste ei riittänyt, vaan se janosi voittoa. Jälleen omalla alueella pallonriisto ja kohti vastustajan maalia. Vieraiden rivit eivät nytkään olleet kasassa, joten Ilveksellä jäi tilaa syötellä itsensä vetopaikkaan. Kaksikko Lehtomäki-Halonen syötteli aukon EBK:n puolustukseen ja Halonen täräytti voittomaalin etualakulmasta sisään ottelun 90. minuutilla.
Tilanne kuumensi espoolaisten pelaajistoa sekä vaihtopenkkiä sen verran, että valmentaja Xhevdet Gela ajettiin punaisella kortilla loppuhetkiksi pukukopin puolelle. Lisämaaleja ei enää nähty, joten Ilves otti tärkeät kolme pistettä.
Ilves on nyt kuuden tappiottoman ottelun putkessa ja noussut takaisin neljänneksi, eroa yhden ottelun enemmän pelanneeseen HJS:ään on kaksi pistettä.
Voittomaalin laukonut Halonen onnistui myös Espoossa iskemään loppuhetkillä tärkeän maalin EBK:ta vastaan. Tuolloin maali varmisti yhden pisteen, nyt täyden potin. Hän myönsi ottelun olevan haasteellinen, mutta uskoi joukkueen pystyvän nousemaan taistelemaan voitosta.
– Pelistä teki tosi vaikean vastustajan tiivis ja matalalle valuva puolustusmuoto. He pelasivat kahdella viiden linjalla pallon alla, se oli tosi vaikea murtaa ja päästä hyville maalipaikoille. Usko ei missään vaiheessa loppunut ja varsinkin 0-2 maalin jälkeen saatiin kunnon mylly syvälle vastustajan alueelle ja se lopulta palkittiin.
– Ei kai ole kummoista salaisuutta, mutta jotenkin sen maalin löytää aina EBK:ta vastaan.
Päävalmentaja Pasi Tuutti oli yhtä yllättynyt vastustajan pelitavasta kuin pelaajansakin. Erilaisia ratkaisuja hän kävi läpi valmentaja Jarkko Ojaniemen kanssa penkillä, mutta lopulta pelaajien usko omaan pelaamisen tuotti tulosta.
– Olimme jotenkin ihmeellisesti telineissä kun peli alkoi. Vastustajan erilainen puolustusmuoto ja strateginen valinta olla paineistamatta aiheuttivat meille isoja haasteita, emmekä oikein pystyneet löytämään pelaajia linjojen välistä kiihdyttämistä tai murtavan syötön antamista varten. Yritimme ensimmäisen jakson puolessa välissä vähän muuttaa muotoamme, mutta kesken pelin tehtävään muutokseen ja sitä kautta uusiin malleihin adaptoituminen ei onnistunut.
– EBK oli odotetun vahva vastahyökkäyksissä ja sitä kautta tulleet erikoistilanteet meinasivat koitua kohtaloksemme, kun ajatellaan ottelun lopputulosta. Maalit heiton jälkitilanteesta ja kulmasta olivat ensimmäiset miinusmerkit tällä kaudella omaan päähämme.
– Tauolla katsoimme pari videoklippiä ja tarkensimme uuden hyökkäysmuodon toimintamalleja, jotta saisimme luotua painetta lisää EBK:n päätyyn. Toisen jakson edetessä saimme painettua EBK:n tosi matalalle, mutta kuten tiedämme, ei kaksikerroksisen bussin murtaminen mitenkään helppoa ole.
Onneksi pelaajien kärsivällisyys ja toisteisuus tehdä pitkien hyökkäysten aikana oikeista valintoja saivat palkinnon lopussa ja pisteet jäivät Tampereelle. Hienoa työtä koko pelaajistolta!
ILVES/2–EBK 3–2 (0–2)
Ilves/2:n kokoonpano
43 Niilo Husu (mv)
39 Miska Laaksonen
73 Aapeli Räsänen <-> 26 Niilo Kyllönen 63′
51 Jere Riissanen (C)
36 Roope Aho
38 Rasmus Halonen
88 Valtteri Lehtomäki
34 Viljami Valkealahti <-> 42 Oskari Paavola 63′
99 Rasmus Rautavirta
74 Samuel Syrjänen
45 Elias Tamminen <-> 75 Oliver Niskanen 90+1′
Käyttämättömät vaihtopelaajat
97 Anton Ljungqvist (mv)
35 Aaro Sinkkilä
44 Alex Hjelm
95 Touko Vento
Seuraava ottelu
Ilves/2 kohtaa seuraavaksi myös espoolaisen joukkueen. EPS saapuu vieraaksemme Tammelan Stadionille sunnuntaina 5.7. klo 14.00.
Osta liput otteluun tästä!












