Neljännen peräkkäisen ottelunsa vieraissa pelaava Ilves kohtaa lauantaina klo 15.00 alkavassa kamppailussa SJK:n.
Viime kaudella neljänneksi sijoittuneen SJK:n päävalmentaja vaihtui, kun Ruotsiin siirtyneen Stevie Grieven tilalle nimitettiin Jarkko Wiss, joka luotsasi KuPSin mestariksi viime kaudella. Wissin komennossa seinäjokisten tilillä on neljän Veikkausliiga-ottelun jälkeen neljä pistettä, joilla joukkue on sarjataulukossa kahdeksantena kolme pistettä Ilvestä edellä.
SJK koki kauden avanneessa HJK-vierasottelussa 3–0-tappion, jonka se kuittasi 3–0-kotivoitolla IFK Mariehamnista. Toinenkin vierasottelu tuotti tappion, kun TPS oli parempi lukemin 2–0. Viime viikon perjantaina Seinäjoella joukkue tasasi pisteet FF Jaron kanssa lopputuloksella 1–1.
Maarianhaminalaisia vastaan maalihanat avasi Kelvin Pires ja kahdesta seuraavasta osumasta vastasivat Veikkausliigan viime kauden maalipörssin voittanut Kasper Paananen ja Jeremiah Streng. Pietarsaarelaisten verkkoon SJK:lta osui Streng, joka tasoitti pelin toisen puoliajan alussa. Maalivahti Roope Paunio oli tolppien välissä kaikissa neljässä ottelussa. Strengin ohella kahden tehomerkinnän miehiä ovat saldon 1+1 kirjauttanut Paananen ja kaksi maalisyöttöä merkkauttanut Elias Mastokangas.
Ilveksen viime kauden sopimuspelaajista SJK:hon siirtyivät maalivahti Johannes Viitala, puolustaja Jaakko Moisio ja hyökkäyspään pelaaja Danila Bulgakov. Moisio pelasi täydet ysikymppiset HJK:ta ja FF Jaroa vastaan. Bulgakovin tilillä on kolmesta ottelusta yhteensä 108 peliminuuttia.
Suomen Cupin kolmannella kierroksella seinäjokiset kaatoivat Kolmosessa pelaavan HaPK:n 1-6. Neljännellä kierroksella vastassa ollut VPS Akatemia taipui myös samoin 1-6-lukemin. Jeremiah Streng ja Kasper Paananen tekivät ensimmäisessä ottelussa kaksi maalia ja Sayibu Yakubu toisessa ottelussa hattutempun. Molemmissa otteluissa Lucas Rangel osui kerran ja torjuntavuorossa oli Ilves-kasvatti Johannes Viitala.
Alkuvuoden Liigacupissa SJK:n saldoksi tuli yksi voitto, neljä tappiota, kolme pistettä ja B-lohkon jumbosija. Ilveksen ja SJK:n kohtaaminen päättyi keltavihreiden 3-1-kotivoittoon, jossa tamperelaisilta osuivat Sauli Väisänen, Maksim Stjopin sekä Oskari Multala ja seinäjokisilta Aapo Boström.
Aiemmin mainitun Ilves-kolmikon ohella seinäjokisten uusia hankintoja tälle kaudelle ovat hyökkääjä Lucas Rangel KTP:stä, keskikenttäpelaaja Joonas Kekarainen FC Interistä, italialaisesta US Leccestä lainalla oleva Eetu Mömmö, laitapelaaja Albin Björkskog FF Jarosta, keskikenttäpelaaja Aapo Boström TPS:stä ja hyökkäyspään pelaaja Emil Ingman Klubi 04:stä. Viime kauden FC Hakassa lainalla pelannut Mömmö edusti SJK:ta aiemmin kaudella 2024 ja Ilvestä 2017-2020.
Ulkomailta ovat saapuneet Tšekin pääsarjaseura FK Pardubicestä lainalla oleva gambialainen laitahyökkääjä Muhammed Suso, portugalilaisseura C.D. Mafrasta lainattu keskikenttäpelaaja Ussumane Djaló ja Brasilian suurseura Santosista tullut keskikenttäpelaaja Caio Araujo.
Viime kauden joukkueestaan seinäjokiset menettivät tehot 9+5 tehneen hyökkääjä Rasmus Karjalaisen AC Ouluun, keskikentän luottopelaaja Valentin Gascin KuPSiin, puolustaja Ayo Obileye IF Gnistaniin ja ulkomaille muun muassa Skotlannin Valioliigaan siirtyneen laitapuolustaja Babacar Fatin, Turkkiin lainalle menneen hyökkääjä Alenis Vargasin sekä Tšekin pääsarjaan suunnanneen hyökkääjä Lauri Laineen.
Ilves haluaa kääntää kurssinsa
Viime viikon vierasottelu VPS:ää vastaan ei tuonut muutosta Ilveksen tulosvireeseen, vaan tuloksena oli 3–2-tappio. Kolmen maalin takamatkan aiheuttaneen heikon avausjakson jälkeen toisella puoliajalla ryhdistäytyneet tupsukorvat nousivat rangaistuspotkusta iskeneen Jardell Kangan ja kulmapotkun viimeistelleen Oskari Multalan osumilla maalin päähän, mutta tasoitusta ei enää syntynyt. Maaliskuussa 19 vuotta täyttäneelle keskikenttäpelaaja Multalalle maali oli ensimmäinen Veikkausliigassa.
– Edellinen tulos oli rehellinen kuva pelistä. Emme olleet sillä tasolla, millä meidän pitää olla, jos haluamme voittaa otteluita tässä sarjassa. Olemme käyneet asiat läpi suoraan ja kriittisesti, ja on selvää, että parannettavaa löytyy niin pelin intensiteetissä kuin yksityiskohdissa, toteaa Ilveksen päävalmentaja Joni Lehtonen.
Kaudella 2025 SJK oli Ilvekselle hankala vastustaja, sillä runkosarjassa seinäjokiset hakivat Tampereelta 2–3-vierasvoiton ja Seinäjoella tuloksena oli 1–1-tasapeli. Mestaruussarjassa SJK oli kotonaan parempi maalein 2–1 ja Tampereelle päädyttiin vieraiden viime hetken tasoituksella tulokseen 3–3, mikä päätti Ilveksen mahdollisuudet mestaruuteen.
– Lähestymme ottelua hieman erilaisella asenteella. Lähdemme peliin altavastaajan mentaliteetilla – nöyrästi, mutta rohkeasti. Se tarkoittaa ennen kaikkea kovempaa työntekoa, kurinalaisuutta ja halua voittaa kaksinkamppailut kautta linjan, sanoo Lehtonen.
Alkukauden otteluissa tapahtuneiden loukkaantumisten takia Ilveksen riveistä on puuttunut kokeneita vastuunkantajia, joita on totuttu näkemään joukkueen avauskokoonpanossa. Tämä on toisaalta tarjonnut nuoremmalle osastolle lisää tärkeää peliaikaa.
– Joukkueessa on tällä hetkellä jonkin verran loukkaantumishuolia, mikä vaikuttaa kokoonpanon rakentamiseen. Se ei kuitenkaan muuta lähtökohtaa: kentälle menee yksitoista pelaajaa, jotka ovat valmiita tekemään työn joukkueen eteen. Tämä on myös mahdollisuus muille ottaa vastuuta ja näyttää oma tasonsa, muistuttaa Lehtonen.
– Tavoitteena on hakea taisteluvoitto. Se vaatii meiltä yhtenäisyyttä, sitoutumista pelisuunnitelmaan ja ennen kaikkea oikeaa tunnetta tekemiseen alusta loppuun.
Matias Ralen haastattelu (Juuso Petäjäsuo)
SJK–Ilves
Lauantaina 2.5. klo 15.00
OmaSp Stadion
Alaseinäjoenkatu 15
60220 Seinäjoki
Kuuntele: Ilves+
Katso: Ruutu.fi
Ilves+:n selostukset
Ilves tuottaa omat veloituksettomat radiolähetykset jokaisesta Veikkausliigan koti- ja vierasottelusta. Lähetys on kuunneltavissa aina ottelupäivinä verkkoradiona Ilvesfootball.com-etusivulla.
Ilves+:n ottelulähetys koostuu laajasta 45 minuutin ennakosta, otteluselostuksesta sekä jälkipelihaastatteluista. Ennakkonelivitosen aikana ennakoidaan totta kai lähestyvää ottelua ja kuullaan muun muassa ajankohtaisia haastatteluita Ilveksen pelaajilta sekä valmennukselta. Jokaisessa lähetyksessä on mukana myös kilpailu, josta kuulijoilla on mahdollisuus voittaa Ilves-aiheisia palkintoja, kuten lippupaketteja Tammelassa pelattaviin kotiotteluihin.
Ottelut selostaa Juuso Petäjäsuo, ja asiantuntijuutta lähetyksiin tuovat entiset Ilves-pelaajat Marco Matrone ja Antti Hynynen.













