Mika Laakso

Ilves/2 matkustaa tänään alkulohkon päätöskierrokselle Rauman P-Iirojen vieraaksi. Lohkon kärkipaikka on vielä mahdollista saavuttaa, mutta enemmän panosta on kotijoukkueella

P-Iirot tavoittelee lohkon kolmatta sijaa ja yhtä kotiottelua enemmän loppukuusta alkavaan ylempään jatkosarjaan. Pelkkä voitto ei siihen välttämättä riitä, vaan HJS:n ja Kiffenin on epäonnistuttava omissa otteluissaan.

Raumalaiset lähtevät otteluun kahden tappion putkessa, vieraspelit Kiffeniä ja TPV:tä vastaan päättyivät tappioihin. Edellisessä kotiottelussaan P-Iirot voittivat HJS:n 3–0. Maalintekijöinä toimivat Oliver Repo, Urho Rouna sekä Jami Halminen.

Ilveksellä kalavelkoja makseltavana

Kesäkuun puolivälissä P-Iirot vierailivat Tammelassa ja ottivat suurinumeroisen 1–5 vierasvoiton ottelusta. Elias Tamminen vastasi Ilveksen ainokaisesta osumasta, raumalaisista onnistuivat Roope Hammar kolmesti sekä Rouna ja Edor Hajdini kertaalleen.

Ilves lähtee otteluun neljän voitonputkessa, eikä tappioitakaan ole tullut tuon P-Iirojen vierailun jälkeen. Lohkon ykkösenä oleva TPV on pisteen edellä ja kohtaa Kaupissa samaan aikaan Atlantis Akatemian. Ylempään jatkosarjaan lähdetään tamperelaisten kaksoisjohdossa, mutta järjestys varmistuu vasta tänään.

Loukkaantumisten myötä matkaan lähtevät loistavaa kautta P17-pojissa pelaavat Viljami Valkealahti ja Luka Räsänen. Ouluun lähteneestä edustusjoukkueesta vapautui puolestaan Ville Kumpu ja Jaakko Moisio Rauman reissulle.

P-IIROT – ILVES/2
Lauantaina 16.8. klo 15
Äijänsuon Stadion
Teollisuuskatu 17 26100 RAUMA

LISÄÄ UUTISIA